Mainos

Sinkkuelämää-leffa suurta huijausta

11.11.2007 15:45
Sinkkuelämää

Sinkkuelämää-sarjan fanien ei kannata pelätä tietävänsä liikaa tulevasta Sinkkuelämää-elokuvasta, sillä julkisuuteen vuotaneet "juonipaljastukset" ovat näyttelijä Chris Nothin mukaan vain huijausta.

"Kihoa" sarjassa esittävä komistus kertoi Extran tv-haastattelussa, että todellisen juonen salassa pitämiseksi työryhmä on kuvannut joukon kohtauksia, joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen elokuvan kanssa.

- Teemme sitä koko ajan. Ei kannata uskoa kaikkea mitä näkee, Noth totesi.

Sarah Jessica Parkerin roolihahmon on-off-poikaystävä oli vaitonainen leffan juonesta, mutta Noth vihjasi, että hänen lauluaan saatetaan kuulla ensi vuonna ilmestyvässä Sex and the City: The Movie -elokuvassa.

Suosikkisarjaan perustuva elokuva saa maailman ensi-iltansa 30. toukokuuta 2008, mutta siihen asti Carrien ja kumppaneiden ihailijat voivat helpottaa odotuksen tuskaa katsomalla sarjan uusintoja. Subtv näyttää kaksi jaksoa Sinkkuelämää torstaisin klo 21.

(MTV3)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos