Mainos

Elokuvaohjaaja tappoi jalankulkijan

26.08.2007 12:02
John Singleton (vas.) tuotti Black Snake Moan -elokuvan (Kuva: Mark Mainz/Getty Images)

Kuuluisa elokuvaohjaaja John Singleton on aiheuttanut vahingossa jalankulkijan kuoleman. Ohjaajan auton töytäisemäksi torstaina joutunut 57-vuotias nainen kuoli muutama tunti onnettomuuden jälkeen sairaalassa, kertoo uutiskanava CNN verkkosivuillaan.

Los Angelesin poliisin mukaan ohjaajan auton töytäisemäksi joutunut nainen ei ollut suojatiellä ylittäessään katua kohtalokkain seurauksin. 39-vuotias ohjaaja ei esitutkinnan mukaan ollut huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alainen kolaroidessaan.

Singleton sai esikoistyöstään Boyz N the Hood kaksi Oscar-ehdokkuutta vuonna 1991. MTV Movie Awards palkitsi hänet tuolloin myös parhaana ohjaajatulokkaana.

Ohjaajan tuoreempia teoksia ovat esimerkiksi vuonna 2000 ilmestynyt Shaft sekä vuoden 2003 toimintaleffa 2 Fast 2 Furious . Singleton on myös tuottanut muun muassa keväällä ilmestyneen elokuvan Black Snake Moan, jota tähdittävät Samuel L. Jackson, Christina Ricci sekä Justin Timberlake.

(MTV3)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos