![]() |
Hollywood-tähti Nicole Kidman on lupautunut tähdittämään uutta elokuvaa yhdessä Ralph Fiennesin kanssa. Kaksikko nähdään ohjaaja Stephen Daldryn seuraavassa elokuvassa The Reader, joka perustuu Bernhard Schlinkin samannimiseen menestyskirjaan.
Punatukkainen laatunäyttelijä Nicole Kidman vaikuttaa olevan jälleen matkalla kohti Oscaria. Kidman tähdittää yhdessä Ralph Fiennesin kanssa romanttista draamaelokuvaa The Reader, joka kertoo toisen maailmansodan jälkeisestä Saksasta. Elokuvan päähenkilö on nuorukainen, joka rakastuu itseään huomattavasti vanhempaan naiseen. Elokuva pohjautuu Bernhard Schlinkin palkittuun kirjaan.
Uuden leffan taustajoukoissa vaikuttaa monta ammattilaista, joiden kanssa Kidman työskenteli tehdessään Oscarin arvoisen roolisuorituksen elokuvassa Tunnit. The Reader -leffan on käsikirjoittanut David Hare, mies joka sai Oscar-ehdokkuuden käsikirjoituksestaan elokuvasta Tunnit. Elokuvan ohjauksesta vastaa niin ikään Tunnit -elokuvaa menestyksekkäästi luotsannut Stephen Daldry. The Readerin tuottavat Anthony Minghella ja Sydney Pollac k sekä Tunnit -leffan tuottanut Scott Rudin.
Kuvausten on tarkoitus alkaa Saksassa syyskuun lopulla, kertoo elokuvalehti Variety verkkosivuillaan. Jo ennakkoon on kohistu siitä, että Kidman kuvaa yhtä aikaa Saksassa ex-miehensä Tom Cruisen kanssa.
Nicole Kidmanin ei tarvitse siis olla huolissaan, vaikka juuri elokuvateattereihin ilmestynyt ski-fi-pläjäys The Invasion on saanut Yhdysvalloissa kriitikoilta nihkeän vastaanoton. Kidmanilta on tulossa teattereihin lähiaikoina kolme uutta elokuvaa.
(MTV3)
Anna palautetta