Mainos

Angelina kumoaa erohuhut

06.08.2007 10:14
Angelina Jolie A Mighty Heart -elokuvan ensi-illassa New Yorkissa. (Kuva: Evan Agostini/Getty Images)

Angelina Jolie myöntää tuoreessa haastattelussa, että hän ja Brad Pitt riitelevät - mutta ainoastaan politiikasta.

Angelina on kumonnut huhut, joiden mukaan Hollywoodin ykköspari olisi eron partaalla. Angelina väittää kivenkovaan, että he ovat yhä onnellinen perhe, jota muutamat ilkeät lehtijutut eivät hetkauta. Angelina sanoo, että Bradin ja hänen parisuhde määrittyy ennen kaikkea vanhemmuuden, ei mediaseksikkyyden kautta.

- Olemme hyvin paljon vanhempia yhdessä. Välistä olemme toki seksikkäitä keskenämme ja hauskoja, ja Brad on mielestäni hyvin, hyvin seksikäs, totta kai. Mutta uskon, että olemme yhdessä oikeista syistä, Angelina pohtii.

Angelina myöntää, että pariskunta riitelee politiikasta, joka on Angelinalle hyvin läheinen aihe.

- Riitelemme politiikasta kotona. Se on ainoa aihe, josta riitelemme.

Perhe vietti viikonloppuna adoptiolapsi Maddoxin 6-vuotissyntymäpäiviä sulassa sovussa Santa Barbarassa. Koko perhe nautti kesäisestä päivästä ulkona pihalla leikkien ja syöden.

(MTV3)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos