![]() |
Kaksi koiraa, jotka kuuluvat konkarinäyttelijä Ving Rhamesille, ovat viranomaisten mukaan raadelleet kuoliaaksi miehen perjantaina.
Muun muassa elokuvissa Dawn of the Dead sekä Vaarallinen tehtävä näytelleen Ving Rhamesin koirat ovat raadelleet kuoliaaksi tuntemattoman 40-vuotiaan miehen Yhdysvalloissa perjantaina. Mies oli ilmeisesti kahden vuoden ajan huolehtinut Rhamesin kolmesta bullmastiffista sekä yhdestä bulldogista, jotka kaikki löydettiin tapahtumapaikalta Los Angelesista.
- Kaksi näistä koirista on syypää miehen traagiseen kuolemaan, kertoi konstaapeli Jason Lee.
![]() |
Poliisi hälytettiin paikalle noin seitsemältä aamulla paikallista aikaa, kun joku oli havainnut ruumiin yksityiskodin pihanurmelta. Toistaiseksi ei ole selvillä, kuka hälytyksen on tehnyt.
- Uhrilla oli lukuisia puremajälkiä ja naarmuja, jotka näyttävät olevan koiran tekemiä, paikallisen poliisin edustaja Ray Lombardo kertoi päivällä pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
46-vuotias näyttelijä ei ollut kotona tapahtuman aikana. Rhamesilta ei ole myöskään vielä saatu kommenttia tapahtuneeseen.
(MTV3)
Anna palautetta