Mainos

Tarantino toisen maailmansodan kimppuun

02.08.2007 15:22
Ohjaaja Quentin Tarantino 23.7.2007 Berliinissä. (Kuva: Gallup/Getty Images)

Pulp Fictionin ja Reservoir Dogsin ohjaaja Quentin Tarantino tarttuu pian kokonaan uudenlaiseen teemaan. Hänen seuraavan elokuvahankkeensa tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaan.

- Siitä tulee eräänlainen toiseen maailmansotaan sijoitettu spagettiwestern. En aio käyttää seuraavaa nimeä, mutta jos filmillä olisi alaotsikko, se olisi Once Upon a Time in Nazi-occupied France, Tarantino kommentoi Saksassa antamassaan haastattelussa.

Tarantino ei halua kertoa paljon työstä, joka on vielä kesken.

- En voi vielä paljastaa tarinasta enempää. Jos menen kertomaan lisää, vedän pahan onnen hankkeen päälle.

Sen Tarantino myöntää, että hän tekee tälläkin kertaa työtä liki täysin ilman käsikirjoitusta.

- Aloitan kuvaukset joka kerta aivan tyhjästä. En siis voi myöskään tietää etukäteen, toimiiko homma vai ei.

Perusteltua väkivaltaa?

Tarantinon elokuvat tunnetaan paitsi mutkikkaista juonirakenteistaan, myös brutaaliudesta. Jälkimmäinen ilmenee usein perin konkreettisena väkivallan kuvauksena.

- Elokuvieni väkivalta syntyy henkilöhahmojen sisältä. Voi havaita, että väkivalta ei ole koskaan päälleliimattua. Koska hahmojeni persoonallisuus on mikä on, tarina etenee täysin luontevasti väkivallan suuntaan.

Tarantino korostaakin sitä, miten moni muu ohjaaja ei tohdi viedä elokuviensa henkilöitä äärirajoille.

- Nähdäkseni hyvin useat filmien hahmoista eivät toimi loogisesti, siten kuin he luonteensa mukaisesti tekisivät. Ohjaaja aina pysäyttää ja laimentaa heidät.

Tarantinon mukaan kirjallinen muoto, romaani, tarjoaa tekijälle enemmän vapautta löytää hahmojen aito luonne ja sisäinen totuus.

- Itse yritän tehdä elokuvissani saman minkä moni kirjailija tekee romaaneissaan. Ei ole mitään rajoja, joiden yli filmieni henkilöt eivät voisi mennä. Jos jokin asia on hahmolle johdonmukainen, en sensuroi heitä.

Jahtaa ja lahtaa autolla

Tarantino oli jo ennen ohjaajan uraansa filmifriikki, joten on luontevaa, että hän ottaa vaikutteita muilta elokuvantekijöiltä.Tarantino kohauttikin haastattelun aikana ilmoittamalla, että hänen suosikkinsa saksalaisista ohjaajista on Kolmannen valtakunnan propagandisti Leni Riefenstahl.

Ennen sotafilmiään Tarantino kuvasi hiljattain ensi-iltaan tulleen leffan Grindhouse: Death Proof. Kertomus tuo miehen elokuviin ainakin yhden uuden piirteen: takaa-ajot autoilla.

Tarina kertoo sarjamurhaajasta, joka takaa-ajaa ja tappaa uhrinsa kaarallaan. Murhamies saa kuitenkin maistaa omaa lääkettään, kun häntä itseään yritetään päästä päiviltä autolla.

- Fanieni pitäisi ilman muuta käydä katsomassa Grindhouse. Olen siitä hyvin ylpeä.Rakastan suuresti filmien autolla tehtyjä takaa-ajoja, ja pääsin nyt heittämään oman hattuni kehään.

Tarantino sanoo hamuavansa haasteita, jotka ovat hänelle täysin uusia kokemuksia.

- Minun oli opeteltava takaa-ajon kuvaaminen nollasta. Samalla tapaa kävi Kill Billissä, jonka itämaisten taistelulajien kuvaus oli aivan vieras asia, ohjaaja vertasi.

(MTV3-STT)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos