Mainos

"Matti on kuin Ron Weasleyn isä"

12.07.2007 15:52

Harry Potter -elokuvan tähdet Katie Leung sekä Bonnie Wright toivat tuulahduksen Hollywoodista vierailullaan Helsingissä. Kaksikko tapasi keskiviikkona pidetyssä kutsuvierasnäytöksessä myös pääministeri Matti Vanhasen.

- Tiesin, että hän on mahdollisesti tulossa, mutta tajusin tilanteen vasta, kun poseerasimme yhdessä. Hän oli erittäin mukavan oloinen tyyppi, Cho Changin roolia näyttelevä Katie kertoo.

Hän miettii hetken kysyttäessä, mikä Potter-hahmo Matti voisi olla.

- Hmm... ehdottomasti Arthur Weasley. Kummatkin ovat erittäin mukavia ja leppoisia miehiä. Tosin ehkä Matti ei ole niin köyhä, Katie hihittää.

Ronin pikkusiskoa Ginny Weasleytä esittävä Bonnie tietää, että uusin Potter on jälleen aikaisempia tummasävytteisempi. Jotkut pitivät jo elokuvan traileria varsin pelottavana.

- Mielestäni J. K. Rowling on kuitenkin onnistunut hyvin kirjoittamisessaan ja hän selostaa tarkasti, miksi asiat ovat hyviä tai pahoja, Bonnie toteaa.

Wrightin mukaan Potter-fanit ympäri maailman ovat aika samanlaisia.

- Kaikkia yhdistää rakkaus näihin kirjoihin ja joka paikassa he pukeutuvat samoihin kaapuihin, Bonnie kiteyttää.

(MTV3)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos