Mainos

Uudelle Potter-elokuvalle korkea ikäraja

04.06.2004 15:21
Harry Potter ja Azkabanin vanki

Australialaisten elokuvatarkastajien mielestä uusin Harry Potter -elokuva ei sovi lapsille. Niinpä Harry Potter ja Azkabanin vanki -elokuvan ikärajaksi asetettiin Australiassa 15 vuotta. Muissa suuremmissa maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Britanniassa, lapset pääsevät katsomaan elokuvan vanhempiensa seurassa.

Australia's Office of Film and Literature Classificationin (OFLC) mukaan ikärajan syynä ovat elokuvan kauhuelementit. Kauhukohtauksista OFLC mainitsee Harryn ystävän Ron Weasleyn kimppuun hyökkäävän suden sekä Tylypahkan opettajan Severus Kalkaroksen ja ihmissuden välisen kamppailun.

Aiemmat kaksi Potter-elokuvaa olivat sallittuja lapsille holhoojan seurassa Australiassakin, mutta kolmatta elokuvaa on kuvailtu edeltäjiään synkemmäksi.

Australialaisen Hoyts Cinemasin edustaja Michael Ager sanoo, että 15 vuoden ikärajan vuoksi vanhemmat eivät ehkä vie alle 10-vuotiaita lapsiaan elokuvaa katsomaan. Ager ei kuitenkaan usko, että Azkabanin vangin lipputulot olisivat kovin paljon alhaisemmat kuin kahden ensimmäisen Potter-elokuvan.

Azkabanin vangin Australian ensi-ilta on 10. kesäkuuta.


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos