Holmesin ja Cruisen eron syy selvisi?
Katie Holmesin epäillään säikähtäneen Suri-tyttären lähettämistä merellä järjestettävälle leirille.
Unelmapariksi mielletyn Katie Holmesin ja Tom Cruisen avioero on puhututtanut viihdemaailmaa viimeiset päivät. Eron syihin on esitetty mitä erilaisempia teorioita sen jälkeen, kun Holmes jätti yksin avioeropaperit. Spekulaatiot ovat erityisesti liittyneet Cruisen intohimoiseen skientologian harjoittamiseen.
TMZ.comin mukaan Katie ei halua, että Tom olisi lähettänyt Suri-tyttären pois kotoa. Sivusto kertoo, että Cruise on skientologien Sea Organization -järjestön suuri ihailija, ja hän olisi halunnut lähettää sen palvelukseen vasta 6-vuotiaan lapsensa. Useat julkisuudesta tutut henkilöt ovat osallistuneet merellä järjestettävälle leirille, ja he ovat puhuneet avoimesti sen armeijaa muistuttavista olosuhteista.
Holmesia Surin lähettäminen merille ei innostanut, vaan hän on ollut jyrkästi sitä vastaan. TMZ.comin haastatteleman lähteen mukaan hän olisi taistellut Tomin kanssa tyttären kohtalosta. Sivuston mukaan avioero ja yksinhuoltajuuden hakeminen oli Katien mukaan ainut tapa, jonka kautta hän saisi pelastettua tyttärensä.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
J. Karjalainen tietää, mikä takaa onnistuneen keikan ja miten pitkällä kiertueella jaksetaan :)
Isac Elliot on jo tottunut innokkaisiin faneihin.
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- F1-puolisot muotinäytöksessä – Pikkarainen säteili lavalla
- Viivi Avellan suuntaa lomalla merelle
- KIDSing-kisa huipentuu jännittävään finaaliin
- Krista Siegfrids upeana uusissa kuvissa – katso
- Stylisti uskoo: Prinsessa Madeleinella antava hääasu
- Näyttelijä Elizabeth Taylorin hääpuku huutokaupataan
- MTV3:n urheiluankkurin polttarit alkoivat Viivi Avellanin golfkisoista
- Noora Karma lenkkeilee veren maku suussa
- Emilia Pikkarainen ottaa rennosti Monacossa – kuva
- Monacon GP kuhisee F1-vaikuttajien luksusjahteja – katso
- Maajussi-Jounilla suunnitelmissa romanttinen loma
- Siegfridsin uudella videolla paljasta pintaa ja villiä biletystä
- Tom Cruise fanitti jääkiekkoa maskotti kainalossaan
- KIDSing-finalistit nousevat lavalle hittiartistin kanssa
- Madeleine paljasti tunteensa häiden alla
- Antonio Flores harkitsee uutta aluevaltausta: Aika rankkaa
- Mika Häkkinen: Pieni lapsi ja työt pitävät kiireisenä
- Eppu Normaali The Scorpionsin lämmittelijäksi
- Popeda ja Yö vetävät harvinaisen yhteiskeikan
- Linsey Godfrey iloitsee roolistaan Kaunareiden Caroline Spencerinä
- Janne Katajan avioero raukesi
- Morgan Freeman nukahti kesken haastattelun
Uutiset
- "Siellä se menee", katsoi mökkiläinen laituriaan
- Multakasasta löytyi kranaatteja - sytyttimet toimivat
- Palavat autot vaihtuivat pallogrilleihin Husbyssä
- Puhelinnumero on pyhä - vaihtoon vain äärihädässä
- Esiintyivät poliiseina Helsingissä – veivät tuhansia euroja
- Ville Niinistö: Hallituksella on petrattavaa
- Poika kiipesi talon seinää pitkin - putosi 10 metristä maahan
Urheilu
Lifestyle
- Muodin huipulle -kisaajan ura vaikeuksissa – onnistuuko uuden suunnan löytäminen?
- Suomalaiset kaipaavat luksusta – näitä lomatrendejä seurataan kesällä 2013
- Farkkuja rakastava Cameron Diaz taitaa rennon edustustyylin, katso kattava kuvagalleria!
- Voiko antiikilla äkkirikastua? Tämä on totuus
- Kettuunnutko helposti? 5 ruokaa hillitsemään hermoja
- Hoitoalalla uransa tehnyt Kaarina: Minulla on viisi ammattia
- Lukupiiri: Ei nukuta enää
























