Oliko tämä kuva liikaa Katie Holmesille? Kuvalinkki
Tom Cruisen ja Katie Holmesin eroon ovat The Sunday Mirror -lehden mukaan vaikuttaneet myös Cruisen rohkeat poseeraukset. Katso kuvalinkki.
Perjantaina Suomessa sai ensi-iltansa näyttelijä Tom Cruisen tähdittämä Rock of Ages -elokuva. Samana päivänä maailmalla kohistiin Cruisen näyttelijävaimon Katie Holmesin jättäneen avioerohakemuksen. Ulkomaan medioissa on koko viikonlopun ajan kohistu eron syistä. TMZ.com-sivusto epäilee Katien saaneen tarpeekseen Cruisen kannattamasta skientologiasta ja The Sunday Mirror spekuloi Cruisen olleen suhteessa liian hallitseva ja voimakastahtoinen.
The Sunday Mirror -lehti kirjoittaa, että viimeinen niitti Holmesin hautomalle erolle oli Cruisen rohkeat poseeraukset Rock of Ages -elokuvaa varten. Amerikkalaisen W-lehden kannessa nähtiin kesäkuussa rohkea kuva, jossa elokuvassa rokkikukkoa näyttelevä Cruise makaa sängyllä kahden puolipukeisen naisen kanssa. Sisäsivujen kuvissa toinen naisista on myös yläosattomissa. Sunday Mirror -lehden saamien tietojen mukaan Holmes ei ollut otettu miehensä poseerauksista, vaan kuvat olivat viimeinen niitti parin liitolle. National Enquirer -lehti saattoikin olla edellä aikaansa spekuloidessaan heti kuvien ilmestyttyä niiden tulevan tuhoamaan unelmaparin liiton.
Niin tai näin, mitä luultavimmin ainoa henkilö, joka tietää sadan prosentin varmuudella eron syyn tai syyt on eroa hakenut Katie Holmes.
Tästä W-lehden sivustolle kohuttuihin kuviin.
Lisää aiheesta:
Rikkoiko uskonlahko Cruisen ja Holmesin liiton?
Cruisen ja Holmesin erosta tulossa miljoonataisto
Holmes taktikoi julmasti: Hankki oman asunnon jo ennen eroa
Katie Holmesin riutunut olemus kertoo karua tarinaa
Vainoavatko uskonlahkon miehet Holmesia?
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Parikymmentä vuotta sitten Tenavatähdessä nähty kilpailija laulaa ensi kuussa Tangomarkkinoiden finaalissa.
Victoria ja Daniel juhlivat tänään 3-vuotishääpäiväänsä.
Satuhäistä kolme vuotta – näin Victorian ja Danielin elämä on muuttunut
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Kaappaus keittiössä: Nyt loppui tuhlaaminen! Perheelle huimat säästöt ruokalaskussa
- Uskoisitko tähteä 45-vuotiaaksi? Kylie Minogue räväytti jälleen
- Brad Pitt: Angelina on nyt seksikkäämpi kuin koskaan
- Suvi Koponen ja mallirakas Suomessa catwalkille
- Jennifer Lopez suomalaiskäsikirjoittajan elokuvaan
- Tiesitkö tätä sankarivahti Tuukka Raskista?
- Nigella Lawsonin mies myönsi pahoinpitelyn
- Promoottori paljastaa: Tämä on yllättävän yleinen festarimoka
- Alex Cast hurmaa herkällä balladilla – katso musiikkivideo
- Nykänen toipuu rauhassa – juhannuskeikat toteutumassa
- Saija Varjus ja ex-mies samalle lavalle: "Vaikeaa tulee olemaan"
- Kansanedustajalla villi kesäkampaus: Ajeli päänsä kaljuksi
- Upeat kaunottaret haastavat Lotta Hintsan Miss Universum -kisassa
- Black Sabbath rikkoi Bob Dylanin ennätyksen
- Kaunarit-kaunotar varasti huomion rohkealla kaula-aukollaan – kuvat
- Kauniit ja rohkeat kahmi Emmy-palkintoja
- Cheekiltä uusi albumi syksyllä
- Uriah Heep saapuu klubikeikalle Helsinkiin
- Maria Lund räväyttää: Lisääntyminen on elämän tarkoitus
- Frederikin hurjat lomamuistot: Kaikki vietiin
- Frederik kiehnää bikinityttöjä – katso rohkea musiikkivideo
- Frederikillä hurja pikkuhousukokoelma
Uutiset
- VM: Talouskasvu ensi vuonna 1,2 prosenttia
- Katainen ei pidä välejään Himaseen läheisinä
- Nuoret kuvasivat pöyristyttävän eläinrääkkäyksen
- Danske Bank vähentää lähes 200 Suomessa
- Selvitysryhmä vaatii kuntiin lisää lastensuojelun ammattilaisia
- Kuntauudistukseen tulossa pakkopykälä
- Ärsyttääkö some-hössötys? Täältä tulee antisosiaalinen sovellus
Urheilu
- KHL:n suomalainen tähtivahti siirtyy Selinin alaisuuteen
- Yohan Blake sivuun MM-kisojen 200 metriltä
- Barkov tyrkyllä NHL:n ykkösvaraukseksi? "Kallistumme näihin kolmeen"
- Pirelli-pomo: Helpointa olisi vain lähteä
- Anne Kyllönen: "Menen aamusta yöhön hiihdon ehdoilla"
- Selänne maastohiihtosuksilla 30 vuoden tauon jälkeen
- Uskomatonta draamaa NBA-finaaleissa – ratkaisu 7. otteluun!
Lifestyle
- Tiesitkö: Näin loihdit saunaan parhaat löylyt
- Tutki tarkkaan pihasi: Ilmaista ruokaa juhannuspöytään
- Tabletti toimimaan lomalla, näin se onnistuu!
- Kannattaako äkkilähtöä odotella? Matkanjärjestäjät vastaavat
- Tee itse saunavihta juhannussaunaan, katso ohjeet!
- Huippukokit paljastavat: Mikä on paras liha grillattavaksi?
- Sotkiko pihka vaatteet? Apu löytyy jääkaapista!

























