Katie Holmesin riutunut olemus kertoo karua tarinaa
Paparazzit bongasivat Tom Cruisesta eroavan Katie Holmesin kaupungilta samana päivänä, kun nainen haki eroa.
Hollywoodissa on viime päivinä kohistu unelmaparin Katie Holmesin ja Tom Cruisen erosta. Huhuille saatiin vahvistus, kun Cruisen edustaja kertoi Holmesin hakeneen eroa. Cruisen on kerrottu olleen täysin yllättynyt erosta ja näin ollen myös surun murtama.
Myös Holmesin kasvoilla on nähtävissä ahdistus surullisessa tilanteessa, kun paparazzit kuvasivat Holmesin New Yorkissa torstaina, jolloin naisen kerrotaan myös jättäneen eropaperit. Vihreään takkiin sonnustautunut Holmes oli silminnähden väsynyt poistuessaan parin New Yorkin asunnosta yhdessä tyttärensä Surin kanssa. Aikaisemmin viikolla Holmes kuvattiin kaupungilla alakuloisena aurinkolasit päässään.
US Weekly -lehti on julkaissut myös pariskunnasta napatun vielä onnellisen avioliiton viimeisen yhteispotretin. 16. kesäkuuta otetussa kuvassa pari ei kuitenkaan vaikuta enää niin onnelliselta. Silminnäkijöiden mukaan tuolloin Islannin pääkaupungissa Reykjavíkissa yhdessä illallistanut pari vaikutti siltä, että kaikki olisi hyvin. Kuitenkin vain vajaan kahden viikon kuluttua Holmes haki eroa.
Kiusallinen viimeinen yhteiskuva US Weekly -lehden sivustolla.
Rikkoiko uskonlahko Cruisen ja Holmesin liiton?
Cruisen ja Holmesin erosta tulossa miljoonataisto
Holmes taktikoi julmasti: Hankki oman asunnon jo ennen eroa
Vainoavatko uskonlahkon miehet Holmesia
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Paniikkia Cannesissa: Oscar-voittajaa uhattiin aseella
- Viisu-Krista finaalista: Katsotaan onko Eurooppa valmis
- Nämä elokuvat ovat Pentti Arajärven mieleen
- Tältä näyttää Cheekin lapsuudenkoti, katso kuva
- Krista vastaa esiintymisjärjestyskohuun
- Ruotsin hovi julkaisi Madeleinen ja Chrisin hääsivut
- Viisu-Krista paljastaa kihlojen tilanteen
- Pentti Arajärvi MM-kisoista: Ruotsi on rakkain vihollinen
- Maajussi-Juha: Hain ohjelmaan kaksi kertaa
- Elastinen MTV3.fin livehaastattelussa – katso
- Reckless Love lämmittelee KISS-yhtyettä
- Victoria Beckham kommentoi miehensä suurta päätöstä
- Tältä näytti maalirohmu Kontiola 10 vuotta sitten
- Iina Kuustonen erosi näyttelijämiehestään
- Marika Krook sai vauvan
- Kaunarit-tähti muutti ulkonäköään roolin vuoksi
- Anna Strömbergin mies tuomittiin pahoinpitelystä
- Euroviisufinaalien esiintymisjärjestys selvisi
- Maajussi-Ville kujeilee: Juhannushäät tiedossa
- Viisu-Krista flirttaili kilpakumppanin kanssa
- Siegfrids ei peitellyt riemuaan: "Ding-dong! Mahtavaa!"
- Krista finaalipaikasta: Olen sanaton
Uutiset
- Lehti: Euroviisut puolustaa homoja
- Afganistanissa vammautuneet suomalaiset taistelevat saadakseen hoitoa
- Näin syntyvät ilmaispelien pahimmat yllätyslaskut
- Bussikuski joutui yllätyshyökkäyksen kohteeksi Lahdessa
- Demarit näreissään Soinin puheista: "Ei ole eläessään tehnyt duunarin hommia"
- Rehn New Tork Timesille: Euroopassa on työttömyyskriisi
- Samsungin uudesta lippulaivakännykästä tulossa megahitti
Urheilu
- Suomi oli valmistautunut Sedineihin "hyvin tarkkaan"
- MM-seuranta: Jatkuuko Sveitsin voittoputki välierissä?
- Granlund: Niin väärin kuin se on sanoakin...
- Pitkämäki löysi rentouden: "Vältin virheen"
- Sedin ratkaisuhetkestä: Suomi teki virheitä
- Kontiola kehuu: Ruotsi on maailmanluokkaa
- Parhaat Leijonat valittiin
Lifestyle
- Haluatko pysyä nuoren näköisenä? Tämä on pahimpia uhkiasi
- William Shakespearen Romeo + Julia – oletko huomannut tätä elementtiä hittielokuvassa?
- Hulluimmat ja luovimmat konstit olutpullon korkkaamiseen
- Yllättävä niksi: Näin saat makkaroista täydellisiä
- Asiantuntijan vinkit: Näin isket seuraa baarissa
- Lukijat kertovat: Näin selvisimme pettämisestä
- Marry me! Kristan nimikkodrinkki ja muut tarjoilut


























