Holmes taktikoi julmasti: Hankki oman asunnon jo ennen eroa
Katie Holmes ehti järjestellä eroa pitkään ilman että Cruise arvasi mitään, kirjoittaa US Weekly -lehti.
Tieto Hollywoodin näyttelijäpariskunnan Tom Cruisen ja Katie Holmesin erosta tulvi maailmalle perjantaina, kun Cruisen edustaja vahvisti Holmesin hakeneen eroa. Edustaja kertoi Cruisen olevan surun murtama ja useiden lehtien mukaan näyttelijä olikin ollut autuaan tietämätön tulevasta erosta. Sen sijaan eroa hakenut tuleva ex-vaimo oli ehtinyt tehdä jo jonkun aikaa järjestelyjä eron suhteen.
US Weekly -lehden mukaan Holmes halusi varmistaa, että hänellä ja parin kuusivuotiaalla tyttärellä Surilla olisi erokohun keskellä paikka minne mennä. Lehden saamien tietojen mukaan Holmes oli hiljattain vuokrannut oman asunnon New Yorkista, vaikka pariskunnalla on kaupungissa myös yhteinen asunto. Vuokrauksen Holmes oli järjestänyt Cruisen ollessa kaukana Islannissa Oblivion-elokuvan kuvauksissa. Yhtä salaa ja yllättäen Holmes vei myös avioeropaperit lakimiehelleen New Yorkissa.
Radaronline.com-sivusto uskoo Holmesin hakevan avioeroa nimenomaan New Yorkin osavaltiossa, koska siellä avioeron syyt voivat olla moninaisia. Toisin kuin Kaliforniassa, New Yorkissa tutkitaan tarkemmin, miten molemmat osapuolet ovat mahdollisesti vaikuttaneet eroon. Sivuston mukaan New Yorkissa avioeroasiat käsitellään yksinkertaisesti tarkemmin ja vakavammin.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Madeleine julkaisi kuvan häämatkaltaan paratiisisaarelta. :)
http://www.mtv3.fi/viihde/kuninkaalliset.shtml/madeleine-julkaisi-kuvan-haamatkaltaan/2013/06/176939
www.mtv3.fi
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Frederikillä hurja pikkuhousukokoelma
- Upeat tennistyttöystävät häikäisevät, katso kuvat
- Hell's Kitchen -keittiöpäällikkö paljastaa 10 grillausvinkkiään
- Ozzyn ja Sharonin lempi leiskuu jälleen
- Frederik kiehnää bikinityttöjä – katso rohkea musiikkivideo
- Teemu Selänteen ravintola avaa pian – katso kuvat
- Julkkiskokit saapuvat Suurin pudottaja -farmille
- Prinssi Philip kotiin sairaalasta
- Erinille viikossa platinaa
- Missikaunotar hämmentyi talouskysymyksestä
- Teinityttö villiintyi Englannin prinsseistä – katso kuvat
- Carl Philip ja Sofia lomailivat saaristossa
- Salkkarit-tähdet paljastivat kesäsuunnitelmansa
- Mila Kunis hehkuttaa rakkauttaan Ashton Kutcheriin
- Bottas ja Pikkarainen julkaisivat lomakuvia: Kartingia ja grillausta
- The Soundsin upea Maja Ivarsson rokkasi Provinssissa – kuvat
- Miljonääriaviomies kuristi tv-kokkia ravintolassa
- Kanye West kiiruhti synnytyssairaalaan – perui menonsa
- Beyoncé sovintoon pelifirman kanssa – vaativat sataa miljoonaa
- Tangofinalistit valittiin – mukana tunnettuja nimiä
- Sofia Hellqvist: Tosi-tv-tähdestä prinssin puolisoksi – kuvagalleria
- Kuninkaallisten häämatkat: Paratiisisaaria ja eksotiikkaa
Uutiset
- Kari-Pekka Kyrö tänään oikeudessa – seuraa istuntoa täältä
- Lääkäriliitto: Julkinen terveydenhuolto on kriisissä
- Aamulehti: Parveketupakointi aiotaan kieltää
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
- Obaman ja Putinin tapaaminen viileissä tunnelmissa
- Suomalaispurjevene joutui merihätään Atlantilla
- Yhdysvallat lupaa 225 miljoonaa Syyrian pakolaisille
Urheilu
- Rask lipsautti kirosanan suorassa lähetyksessä – katso video
- Rask hehkutti Bruins-faneja – "Hallissa kreisi meininki"
- Tahitille maali oli kuin turnausvoitto – katso video
- HIFK menetti uuden hankinnan KHL:ään – kaksi uutta pelaajaa tilalle
- Raskia piinattiin taas samalla utelulla
- Aino-Kaisa Saarinen: Nyt tuntuu hyvältä
- Tuomarin kuoliaaksi potkineet saivat vankeutta
Lifestyle
- Tämä maa suomalaisten automatkaajien suosikki – "Oltava todella tarkkana"
- 1,4 miljoonan ihmisen jonot – suomalaiset hamstraavat nyt viiniä ja vodkaa
- Suomalaiset kesän muodista: "Itsevarmuus on tärkein asuste"
- Edullisempi lepohetki − lähde Riian kylpylöihin!
- Tiesitkö? Tästä syystä koiran hengitys haisee pahalle
- Vahingoitatko jalkojasi turhaan? Näin kävelet oikein korkeilla koroilla
- Voiko rakennusurakoitsija perustaa toimivan ravintolan?

























