![]() Samuli Edelmann ja Vesa-Matti Loiri nähdään viimein yhdessä valkokankaalla. |
Intoa puhkuva Loiri haluaa jatkaa elokuvien tekemistä.
Koko kansan tuntema Vesa-Matti Loiri kuvaa parhaillaan uutta Tie pohjoiseen -elokuvaa yhdessä Samuli Edelmannin kanssa. Jo viime vuonna valmistuneen Vesku-elokuvan piti miehen omien sanojen mukaan olla hänen viimeisensä, mutta kipinä tekemiseen on syttynyt uudestaan.
– Täällä on ollut todella, todella nastaa! Enää en mene vannomaan, että tämä olisi viimeinen elokuvani, hihkuu kuvauksista tavoitettu Loiri.
Mies kehuu sekä Edelmannia että elokuvan ohjaaja Mika Kaurismäkeä vuolaasti.
– Jos tällaista mahdollisuutta tarjottaisiin uudelleen, lähtisin huutaen mukaan!
Elokuvassa ollaan matkalla pohjoiseen eli kyseessä on niin sanottu road movie. Toisistaan vieraantuneet isä (Loiri) ja poika (Edelmann) selvittelevät matkan aikana välejään. Tie pohjoiseen -elokuvan kuvaukset päättyvät lauantaina.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta