![]() Vesa-Matti Loiri |
Elämästään jälleen hyvinvoivana nauttiva Vesa-Matti Loiri muistelee Iltalehdessä vuoden takaisia, vaikeita hetkiään.
Vesa-Matti Loiri ei viime vuonna julkaistun Vesku-dokumentin jälkeen uskonut itsekään tekevänsä enää elokuvia.
– Olin viime kesänä todella heikossa hapessa: lähtö oli lähellä. Olin varma, etten enää voi tehdä elokuvia. Nyt olotila on aivan erilainen, nautin elämästä ja uskallan vähän elääkin, Loiri kertoo Iltalehdelle.
Loiri tekee paluun valkokankaalle Kaurismäen uudessa Tie pohjoiseen -elokuvassa, jossa Loiri nähdään yhdessä Samuli Edelmannin kanssa. Loiri epäilee lehdessä, että elokuva saattaa olla hänen viimeinen elokuvansa.
– En ole suunnitellut, että alkaisin enää tämän jälkeen työskennellä elokuvan parissa. Tämä olisi hieno piste uralle, Loiri toteaa Iltalehdelle.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta