![]() Vesa-Matti Loiri (Kuva: Lehtikuva) |
Ohjaaja Mika Kaurismäki paljasti Arto Nybergin keskusteluohjelmassa taiteilija Vesa-Matti Loirin tähdittävän hänen seuraavaa elokuvaansa, työnimeltään Tie Pohjoiseen. Toisessa pääosassa Loirin poikana nähdään Samuli Edelmann.
Kaurismäki kertoi ohjelmassa kyseessä olevan road movie -tyyppinen elokuva, jossa isä ja poika matkaavat yhdessä pohjoiseen. Kuvaukset tehdään elokuussa 2011 ja ensi-iltansa se saa vuoden 2012 puolella.
– Siinä on hyvin paljon tragiikkaa, mutta toivottavasti myös aika paljon komiikkaa mukana. Jos Veskukin siinä on, niin eiköhän siihen komiikkaakin saada, Kaurismäki kuvaili.
Loiri on aiemmin sanonut, ettei aio enää tehdä näyttelijän töitä. Edelmannin kanssa hän on näytellyt aiemmin vain tv-sarjassa.
– Heillä on molemmilla kova hinku ja halu päästä tekemään tätä elokuvaa, Kaurismäki kertoi.
Lähde:
Arto Nyberg
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta