![]() Vesa-Matti Loiri (kuva: Pekka Sakki/Lehtikuva) |
Vesa-Matti Loiri kertoo kuntoutuneensa hyvin ja siksi olevansa innoissaan uusista työtehtävistään.
– Sanoin silloin Rovaniemellä (elokuvafestivaaleilla), että levy on viimeinen, enkä enää näyttele. En vedättänyt, sillä tuntui, että pitää hellittää, Vesa-Matti Loiri kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Loiri on lupautunut olemaan pääroolissa uudessa kotimaisessa elokuvassa. Nimet vielä puuttuvat papereista, joten suosittu taiteilija ei halua kertoa ohjaajan nimeä. Ensi kesänä kuvattavan elokuvan suunnitelmiin ei myöskään vaikuta Loirin matkustaminen talveksi Thaimaahan.
– Ei vaikuta, sillä tulen Thaimaasta Suomeen huhtikuussa. Elokuva kuvataan kesällä.
Loiri kertoo olevansa hyvissä voimissa. Uusi levy Skarabee soi lakkaamatta radioissa ja Loiri otetaan innostuneesti vastaan missä hän ikinä vieraileekaan.
– Olemme bändin kanssa innoissamme.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta