![]() Vesa-Matti Loiri kertoo laihtuneensa kesän aikana 10-15 kiloa. (Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva) |
Rakastettu taiteilija Vesa-Matti Loiri kertoo Ilta-Sanomissa laihtuneensa rajusti kesän aikana.
Loiri kertoo Ilta-Sanomissa voivansa nyt huomattavasti paremmin kuin alkukesästä.
– Jos verrataan alkukesään, tilanne on kokonaan toinen. Olen jättänyt viinan pois ja yrittänyt syödä paremmin, Loiri sanoo Ilta-Sanomissa.
Parantuneet elämäntavat näkyvät myös taiteilijan painossa.
– Minulla ei ole vaakaa, mutta arvioin, että painoa on pudonnut 10-15 kiloa.
Loiri on taistellut terveytensä kanssa viime vuosina useaan otteeseen. Hänellä todettiin viisi vuotta sitten aikuisiän diabetes. Kesäkuussa hänet kiidätettiin sairaalaan Sodankylän filmifestivaaleilta sairauskohtauksen takia.
Lähde:
Ilta-Sanomat
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta