Mainos

Suosikkinäyttelijä arvostaa mielenterveystyötä MTV3 Katsomo

01.09.2010 13:08

Pirkka-Pekka Petelius kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille roolinsa Prinsessa-elokuvassa saaneen miehen ymmärtämään, miten paljon mielenterveystyö on kehittynyt.

Tositapahtumiin perustuva Prinsessa-elokuva kertoo Anna Lappalaisesta (Katja Kukkola), joka on diagnosoitu maanis-depressiiviseksi ja skitsofreniseksi. Elokuvassa seurataan hänen erityisestä elämästään Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa.

Nykyaikana voi alituisesti lukea medioista mielenterveysongelmista, nuorten pahoinvoinnista ja masennuksesta. Mielenterveystyötä hyvin tärkeänä pitävä Petelius haluaa muistuttaa, miten paljon hyvää hoitojen kehittymisen myötä on tapahtunut.

– Ennen ihmisiä vietiin luokittelematta hullujen huoneelle, vaikka älyssä ei olisi ollut mitään vikaa, Petelius vertaa.

Petelius nähdään Prinsessa-elokuvassa potilas Kurosen roolissa. Rooli sai miehen miettimään, kummat ennen olivat oikeastaan hulluja, potilaat vai hoitajat?

– Jos ajattelee esimerkiksi vanhaa hoitomuotoa lobotomiaa, niin sanoisin, että hoitajathan niitä hulluja olivat.

Arto Halosen ohjaaman Prinsessa-elokuvan ensi-ilta on perjantaina 10.syyskuuta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos