![]() |
Taiteilija Vesa-Matti Loiri kertoi jännittävänsä Vesku-dokumenttielokuvan Helsingin kutsuvierasensi-iltaa.
– Jännittää. Leffa on hyvä, mutta elokuvan ensimmäisen katselukerran jälkeen tuli aika alaston olo, poikansa Joonas Loirin kanssa ensi-iltaan saapunut juhlakalu kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille ennen elokuvan Helsingin ensi-iltaa tiistaina.
Kesällä Loirin terveydentilasta on uutisoitu tiheään. Hän sai kesäkuussa vakavan sairauskohtauksen Sodankylässä. Tuolloin Loiri kiidätettiin tajuttomana Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle. Kohtauksen arvellaan johtuneen Loirin sairastamasta uniapneasta, joka aiheuttaa hapenpuutetta aivoihin.
Elokuun lopussa hän kävi Rovaniemellä jatkotutkimuksissa, jossa tutkittiin samalla myös Loirin muita sairauksia, kuten diabetesta sekä verenpainetautia. Myös Loirin vuosia sitten loukkaamaa kyynärpäätä operoitiin jatkotutkimusten yhteydessä.
Tiistaina Loiri vakuutti voivansa hyvin.
– Olo on nyt parempi, kuin mitä on ollut. Ja parempaan suuntaan ollaan menossa, pirteän oloinen Loiri kertoi.
(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta