Mainos

Hannele Lauri suhteestaan Loiriin: Rakkaus roihusi vuosikaudet

21.08.2010 16:13
Näyttelijä Hannele Lauri. (Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva)

Hannele Lauri avautui MTV3.fin Viihdeuutisille suhteesta Vesa-Matti Loiriin asian paljastuttua.

– No nyt se sitten paljastui. Ihmettelin, että Vesku meni puhumaan tästä julkisesti, Lauri naurahtaa.

Loiri tunnusti Ilta-Sanomissa hänen ja Laurin olleen rakkaussuhteessa. Hän puhui kryptisesti rakastavansa kollegaansa monellakin tavalla.

– Kyllä meillä on ollut ihan romanttinen suhde, Lauri sanoo suoraan.

Hänen mukaansa rakkaus parin välillä on roihunnut useampaankin otteeseen vuosien varrella. Tästä huolimatta he ovat kuitenkin aina kunnioittaneet toistensa parisuhteita.

– Silloin kun olimme tahoillamme naimisissa tai seurustelusuhteissa, emme olleet yhdessä. Mutta kyllä me aina ne hetkemme sitten löysimme.

Vesa-Matti Loiri (Kuva: Fs Film Oy, Vesku-elokuva)

Lauri kertoo, että mustasukkaisia ja kateellisia riitti. Kaikki eivät ymmärtäneet heidän välistään kipinää.

– Eihän sille kemialle kuitenkaan mitään voi, kun se on niin voimakas. Rakkaushan on sellaista, ettei se mihinkään häviä. Se pysyy koko ajan, hän toteaa.

Edelleen läheisissä väleissä olevilla ystävyksillä on syvä ymmärrys ja arvostus toisiaan kohtaan. Kumpikin on ollut jo jonkin aikaa vapailla markkinoilla, joten olisiko vielä liian myöhäistä?

– Eihän elämästä koskaan tiedä. Vesku on minulle rakas ja tärkeä ihminen ja tulee aina olemaankin. Meidän suhteemme on ollut vähän tällainen ikuisuusprojekti.

Osallistu kilpailuun ja voita liput Vesku-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.

(MTV3–ANULIINA TULLA)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos