![]() |
Näyttelijä Angelina Jolie, 35, kertoo OK!-lehdelle, ettei ole sellainen pullantuoksuinen äiti jota hänen kuvitellaan olevan. Eipä ihmekään, onhan kaunottarella lapsia jo kuusi kappaletta.
Tähti selittää, että hän itsekin on yllättänyt itsensä siinä, että hän on tiukempi äiti kuin oli kuvitellut. Jolie kuitenkin tuumaa, etä haluaa mielummin olla lastensa kaveri, kuin vanhempi.
- Osaan olla todella tiukka, mutta en turhaan. Lasten täytyy oppia ymmärtämään miksi olen heille tiukka. Ensisijaisesti näen kuitenkin itseni lasteni ystävänä, Angelina kertoo.
Angelinalla on kuusi lasta: adoptoidut Maddox, Zahara ja Pax sekä kolme lasta Brad Pittin kanssa, tytär Shiloh sekä kaksoset Knox ja Vivienne.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta