![]() |
Ohjaaja Markku Pölönen kertoo Iltalehdessä työuupumuksestaan ja masennuksestaan, jota hän kuvailee tappavaksi taudiksi.
Pölönen kertoo Iltalehden haastattelussa hakeutuneensa kovissa työpaineissa lääkäriin jatkuvan päänsäryn vuoksi, mutta diagnoosi olikin toinen. Raskas työtaakka oli ajanut hänet uupumukseen, joka puolestaan johti masennukseen.
– Värit hävisivät. Unet loppuivat. Elämä muuttui niin latteaksi, että mikään ei tuntunut miltään. Sellainen olotila luokitellaan tappavaksi taudiksi, Pölönen toteaa lehdessä.
Hänen sairastumisestaan on jo lähes kymmenen vuotta, mutta vasta nyt mies pystyy puhumaan asiasta.
– Olin äärimmäisen aloitekyvytön. Vaimo passasi ja pyöritti taloutta, hän kertoo haastattelussa.
Lääkehoitoa hän ei masennukseen ottanut, mutta mainitsee ottavansa unettomuuteen melatoniinia.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta