Näyttelijähurmuri George Clooney aiheutti kaaoksen saapuessaan oikeustalolle Milanossa, Italiassa.
Clooney oli paikalla todistajan ominaisuudessa. Oikeuskäsittely koski tapausta, jossa kolme henkilöä on epäiltyinä näyttelijän nimen käyttämisestä vaatemerkkinsä mainostamisessa ilman lupaa. Rikosnimikkeinä ovat muun muassa petos ja väärennös.
Merkki on nimeltään GC Exclusive by George Clooney, eikä näyttelijällä ole omien sanojensa mukaan sen kanssa mitään tekemistä. Hänen nimikirjoituksensa on kuitenkin kopioitu useisiin yhtiön papereihin. Clooney vaatii kolmikolta korvauksia kolme miljoonaa euroa.
Tähden saapuminen oikeustalolle aiheutti kaaoksen, sillä näyttelijän fanit olivat saapuneet paikalle sankoin joukoin. Myös oikeussalissa nähtiin Hollywood-elkeitä, kun tulkkia käyttänyt Clooney hauskuutti yleisöä letkautuksillaan.
Mies muun muassa kiitti epäiltyjä hyvästä työstä nimikirjoituksen väärentämisessä. Hän kuitenkin kielsi tuntevansa ketään heistä, mukaan lukien naista, joka on julkisuudessa väittänyt olleensa suhteessa Clooneyn kanssa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta