Mainos

Paola Suhonen pääsi maailman arvostetuimpaan elokuvakouluun

16.07.2010 18:32
Paola Suhonen tekee kansainvälistä uraa monella eri alalla. (Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva)

IVANAhelsingin keulahahmo, vaatesuunnittelija Paola Suhonen panostaa elokuvauraan nyt tosissaan, sillä muodin saralla hän on jo saavuttanut niin paljon.

Suhonen on suunnitellut oman vaatemallistonsa lisäksi koruja, kuvannut musiikkivideoita sekä päässyt ensimmäisenä suomalaissuunnittelijana Pariisin muotiviikoille.

Pari vuotta sitten Suhosen pitkäaikainen haave toteutui, kun hän pääsi opiskelemaan elokuva-alaa NYC Film Academyyn Yhdysvaltoihin.

Varsinainen lottovoitto Suhoselle tipahti kuitenkin nyt, kun hänet hyväksyttiin maailman arvostetuimpaan elokuvakouluun Los Angelesiin. Edessä on muutto länsirannikolle palmujen kupeeseen.

– Minua on aina kiinnostanut elokuvan tekeminen. Muotipuolella olin saavuttanut jo niin paljon, että oli aika tarttua uusiin haasteisiin.

Tasapainottelu elokuva-alan ja vaatesuunnittelun parissa ei huoleta kiireistä Suhosta.

– En koe, että alat olisivat kaukana toisistaan. Minulle ne ovat työkaluja kertoa tarinoita. Koen IVANAhelsingin taidebrändiksi, jonka kautta voin tehdä erilaisia projekteja.

(MTV3–STT)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos