Mainos

Vesa-Matti Loirin elämäkerta julkaistiin – taiteilija harmistui

24.05.2010 14:38
Vesa-Matti Loiri ei antanut siunaustaan elämäkerralle. (Kuva:Bluemedia)

Petri Nevalaisen kirjoittama elämäkerta Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri ilmestyi maanataina.

Nevalainen on kirjoittanut kirjan ilman Loirin apua, mistä taiteilija ei Ilta-Sanomien mukaan ilahtunut.

– Esitimme kustantajani kanssa Loirille kirjan otsikon mukaisen kysymyksen "saiskos pluvan" pyytäen häntä osallistumaan tämän kirjan tekemiseen. Saimme lopulta pakit, mutta kysymys päätyi kirjan nimeksi, Nevalainen kertoo kirjan julkaisseen Helsinki-kirjat Oy:n tiedotteessa.

Maailmalla auktorisoimattomat elämäkerrat ovat huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa.

Nevalainen on koonnut läpileikkauksen Loirin urasta ja elämästä lukuisten haastattelujen ja kirjallisten sirpaletietojen perusteella. Teosta varten on haastateltu muun muassa Kalle Holmbergia, Vexi Salmea ja Jukka Virtasta.

Nevalaisen teos on ensimmäinen Loiriin keskittyvä kirja.

– Mielestäni on tärkeää, että Loirin kulkema matka taustoineen saadaan edes pääpiirteissään yksiin kansiin. Ihminen, joka taitaa komiikan ja tragiikan näyttämöllä ja valkokankaalla, laulaa, soittaa ja vielä urheilee korkealla tasolla, on harvinaisuus. Ainakaan Suomessa hänenlaisiaan ei ole muita, kirjoittaja perustelee.

Aiemmin Nevalainen on kirjoittanut muun muassa Tauno Palon ja Kimi Räikkösen elämäkerrat ja parhaillaan hän valmistelee kirjaa Sauli Niinistöstä. Myöskään Niinistö ei ole lehtien mukaan ilahtunut asiasta.

Lue myös: Erikoishaastattelu: Näin Vesa-Matti Loiri hoitaa sairauttaan Thaimaassa

(MTV3–STT)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos