Mainos

Suosikkinäyttelijä Martti Suosalo: En uskaltanut tehdä aloitetta naisten kanssa

11.03.2010 09:18
Martti Suosalo ei ole uskaltanut tehdä aloitetta naisten kanssa.  (Kuva: Lehtikuva)

Jo lähes legendaarinen elokuvakasvo Martti Suosalo kertoo MTV3.fin Studio 55 -sivustolla, että ujous on ollut kiinteä osa miestä jo nuoresta pojasta saakka.

Suosalo tuntee teatterin lavalla olonsa turvalliseksi. Mies kokee kuitenkin vaivaannuttavaksi tilanteen, joissa hän joutuu johtamaan. Arkuus ei ole jättänyt Suosalon nuoruuteen negatiivista leimaa, mutta tiettyihin tilanteisiin se vaikutti.

– En oikein kehdannut puhua minua vanhemmille ihmisille. Myös teini-iän seurustelusuhteet jäivät, kun en osannut olla tyttöjen kanssa, Suosalo muistelee.

Näyttelijäksi lopulta päätynyt mies toteaa olevansa huono myymään itseään. Suosalo voi esimerkiksi pitää luennon ihmisille, jotka tekevät aloitteen esittämällä kysymyksiä. Näyttelijä ei kuitenkaan itse halua viedä tilannetta.

– En ole koskaan uskaltanut tehdä aloitetta myöskään naisten suhteen. Jos nainen on tehnyt ensimmäisen siirron, olen uskaltanut heittäytyä puheliaaksi.

Lue koko juttu MTV3.fin Studio 55 -sivustolta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos