![]() |
7 päivää -lehti kertoo näyttelijä Mikko Leppilammen, 31, muuttaneen erille lääkärivaimostaan Emiliasta, 31.
Vuonna 2005 naimisiin menneet Leppilammet ovat asuneet viime vuosina Los Angelesissa yhdessä tyttärensä Lilian kanssa. Mikko kertoi vuoden 2009 lopulla perheen palaavan Suomeen. Leppilammet eivät kuitenkaan enää asu Helsingin keskustassa sijaitsevassa asunnossaan, vaikka heidän virallinen osoitteensa on siellä.
Mikko on nähty useasti Helsingin Ullanlinnassa. Autorekisterikeskuksen tiedot kertoivat miehen asuvan Tehtaankadulla 76,5 neliömetrin kaksiossa. Emilia taas asuu tällä hetkellä Helsingin Hietalahdenrannassa sijaitsevassa huoneistohotellissa. Seiskan saamien tietojen mukaan nainen on piakkoin muuttamassa uuteen kotiin.
Lehden mukaan pariskunta nähtiin myös tammikuussa 2010 Jussi-gaalassa liikkuvan erillään. Emilialla ei myöskään näkynyt vihkisormusta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta