Mainos

Osta Uuno Turhapuro -elokuvan Mersukupla - katso kuvat!

03.12.2009 15:16
Spedewagen. (Kuva: Juha Kujanpää)

Uuno Turhapuro muuttaa maalle -elokuvassa esiintynyt Mercedes-Benzin ja Volkswagen Kuplan risteytys on myynnissä.

Autoa kaupittelee Nettiauto.com-sivustolla riihimäkeläinen Juha Kujanpää. Spedewageniksi ristitty auto päätyi Kujanpään haltuun mielenkiintoisella tavalla.

– Kaksi vuotta sitten itsenäisyyspäivän aikoihin televisiosta tuli Uuno Turhapuro muuttaa maalle -elokuva. Katsoin rekisterinumeron avulla tekstiviestillä onko auto enää hengissä. Selvisi, että auton omistaa helsinkiläinen konsulttifirma. Neuvottelujen jälkeen auto päättyi sitten minulle, Kujanpää kertoo Viihdeuutisille.

Spedewagen. (Kuva: Juha Kujanpää)

Ajossa erikoinen auto ei ole Kujanpäällä ollut.

– Autosta meni leima umpeen, mutta auto oli tarkoitus kuitenkin laittaa ajokuntoon. Elämäntilanne on tällä hetkellä kuitenkin niin muuttunut, että resurssit eivät riitä. Minusta on parempi, että joku auton laittaa kuntoon kuin se, että auto lojuisi minulla tallissa.

Vuonna 1964 valmistetulla autolla on ajettu ainoastaan 64 000 kilometriä. Nettiautossa auton myyntihinta on 3 700 euroa.

Pertti "Spede" Pasanen ja Vesa-Matti Loiri Uuno Turhapuro -elokuvan kuvauksissa vuonna 1973. (Kuva: Pentti Nissinen/Lehtikuva)

Turhapuro-elokuvassa Pertti "Spede" Pasasen roolihahmo Härski Hartikainen rakensi auton Uunon kansankoulunopettajalle. Uuno Turhapuro muuttaa maalle ilmestyi vuonna 1986. Elokuvateattereissa elokuvan kävi katsomassa 556 519 katsojaa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos