Saiturin joulu

06.11.2009 15:57

Tähtiä 3puoli

USA 2009. Ohjaus & käsikirjoitus: Robert Zemeckis. Kuvaus: Robert Presley. Leikkaus: Jeremiah O'Driscoll. Musiikki: Alan Silvestri. Pääosissa (äänet): Jim Carrey, Gary Oldman, Colin Firth, Robin Wright Penn, Bob Hoskins, Cary Elwes. Kesto: 97 min

Koomikko Jim Carreyn puhelahjat naurattavat vuoden lopun ensimmäisessä jouluelokuvassa. Sen sijaan tarinan tunnepuoli jää huonompiin kantimiin, mikä ei ole ihan pikku juttu, kun kyseessä on Charles Dickensin kuuluisa Joulutarina (A Christmas Carol).

Dickensin klassikon kimpussa on tällä kertaa menestysohjaaja Robert Zemeckis, joka on myös laatinut käsikirjoituksen värikkääseen tulkintaansa. Saiturin joulu (A Christmas Carol, 2009) on nimittäin sangen lennokas, kiitos kolmiulotteisuuden ja Zemeckisin motion capture -metodin.

Motion capturessa on kysymys lihaa ja verta olevien ihmisten liikeratojen taltioinnista ja siirtämisestä animoitujen hahmojen ominaisuuksiksi. Erityisillä datasensoreilla valjastetut näyttelijät (Carrey, Gary Oldman, Colin Firth jne.) transformoituvat näin ikään kuin kerronnan visuaalisiksi takapiruiksi tai "haamuiksi".

Dickensin tarinan aavemaailmaan idea kieltämättä sopii kuin nenä päähän. Visuaalisesti ja rytmillisesti Saiturin joulu on suoraa jatkoa Zemeckisin edelliselle jouluelokuvalla Napapiirin pikajunalle (Polar Express, 2004), jonka ylivertainen tähti oli Carreyn kaltainen yleisömagneetti Tom Hanks.

Saiturin joulun tarina on varmasti useimmille hyvin tuttu. Raha-ahne vanhus Ebenezer Scrooge saa jouluyönä vieraakseen kolme kummitusta, jotka pakottavat kitupiikin kasvokkain tämän oman menneisyyden, nykyisyyden ja mahdollisen tulevaisuuden kanssa. Ihmisvihaaja herää huomaamaan paitsi kuolevaisuutensa myös oman viimeisen tilaisuutensa elää ihmisiksi.

Dickensin Joulutarina on filmattu lukemattomia kertoja monessa eri hengessä. Milloin on ollut kyse perinteisestä, suoraviivaisesta näytelmätulkinnasta (esimerkiksi sopii vaikkapa A Christmas Carol, 1938), milloin taas koomisesta revittelystä (Bill Murrayn tähdittämä Scrooged, 1988). Hauska kuriositeetti on myös Kermitin ja kaverien The Muppet Christmas Carol (1992).

Hyvä tarina kestää toki useammankin tulkinnan. Ehkäpä jokaisen aikakauden on otettava klassikko omakseen. Uusien ideoiden tulvassa olisi kuitenkin syytä varoa, ettei se kuuluisa lapsi huuhtoudu tiehensä pesuveden mukana.

Joulun sanomaa – köyhien, vähäväkisten ja sairaiden auttamista – edistävän tarinan ei ihan ensi näkemältä arvaisi taipuvan 3D-kieputukseksi. Dickensiläinen aatemaailma osuu huonosti yksiin vauhdin ja vaarallisten tilanteiden kanssa, vaikka varoittava tarina aaveita ja piinattuja piruparkoja viliseekin.

Paljon on hyvää, etenkin elokuvan alkupuolella. Pääsemme mukaan Dickensin puheenparteen ja miljööseen. Dialogi on nostettu lähes yksinomaan kirjailijan alkuperäistekstistä, mikä miellyttänee klassikkopuristeja. Siitä elokuva ansaitsee suuren kiitoksen.

Punainen lanka katoaa kuitenkin samalla hetkellä, kun tykinkuulamainen toiminta ampaisee täyteen vauhtiin. Paatos ja kohellus ovat perin huono parivaljakko. 3D:n ottaessa ohjat käsiinsä itse tarina muuttuu toissijaiseksi. Ebenezer Scroogen kohtalo kiinnostaa heti huomattavasti vähemmän.

Saiturin joulu on hyvin pelottava elokuva. Vanhempien on syytä tarkkaan miettiä, voiko oman perheen yksitoistavuotias mennä omin päin sen katsomaan – pienemmistä, aikuisen seurassa sallituista yleisön jäsenistä nyt puhumattakaan.

Katso elokuvan traileri täältä.

Teksti: Outi Heiskanen