Valo

06.10.2005 13:02

Tähtiä 4

Suomi 2005. Ohjaus: Kaija Juurikkala. Käsikirjoitus: Markku Flinck. Tuotanto: Outi Rousu, Periferia Productions. Kuvaus: Harri Räty. Lavastus: Tarja Väätäinen. Pääosissa: Vili Järvinen, Joni Kehusmaa, Sara-Maria Juntunen, Alina Sakko, Eveliina Uusitalo, Teijo Eloranta, Rea Mauranen, Hannu Kivioja, Pentti Korhonen. Kesto: 84 min.

Hyvät ihmiset eivät synny hyviksi, vaan siihen tarvitaan kasvatusta. Näin uskoi viime vuosisadan silminnäkijä, kuvataiteilija, arkkitehti ja kasvattaja Aleksanteri Ahola-Valo (1900-1997). Ahola-Valon huikeaan elämänkaareen mahtuvat kaikki 1900-luvun historialliset mullistukset Venäjän vallankumouksesta Neuvostoliiton syntymään ja molempiin maailmansotiin. Suomalaissyntyinen, mutta nuoruutensa Venäjällä viettänyt visionääri uskoi vahvasti yksilön mahdollisuuksiin kukoistaa oikeissa pedagogisissa olosuhteissa. Kotimaahansa Ahola-Valo joutui sotavuosina pettymään, ja elämänsä keski-iän hän vietti Ruotsissa. Vasta 1980-luvulla Aleksanteri Ahola-Valo palasi takaisin Suomeen, Hämeenlinnaan, perustamaan Valola-säätiön, jonka tehtävänä on vaalia perustajansa taiteen kokoelmaa ja arkistoa.

Lasten ja varhaisnuorten elokuvien ja tv-sarjojen tekijänä tunnettu Kaija Juurikkala on yhdessä käsikirjoittaja Markku Flinckin kanssa siirtänyt valkokankaalle Ahola-Valon Koulupojan päiväkirjat, ja niistä erityisesti taiteilijan 7-vuotiaana kirjoittamat muistelmat. Elokuvan alussa Aleksanteri, tai Valo (Vili Järvinen) kuten häntä kutsutaan, muuttaa isänsä Pekka Aholan (Teijo Eloranta) kanssa Viiritsan kylään. Takana on traumaattinen kokemus Pietarin vuoden 1905 verisestä sunnuntaista, minkä jälkimainingeissa Valon kansanvalistaja-isä on määrätty tarkkailun alaiseksi. Nuohoojan ammatin osaava isä varoittaa Valoa liiallisesta huomion keräämisestä, mutta vilpitöntä opinjanoaan poika ei voi piilottaa. Kun kylän koulun toiminta lakkautetaan tsaarin vastaista kapinaa lietsovana ja Valolle rakas opettajatar Maria (Olka Harila) joutuu lähtemään pois, perustaa Valo ystävineen oman koulun.

Tieto ja tiedonjano ovat aina pelottaneet väkivallalla hallitsevia despootteja. Myös Valo ystävineen saa huomata, miten ristiriitaisia tunteita heidän leikkikoulunsa herättää. Vaikka tovin jo näyttää siltä, että tyrannia nujertaa nuorten sielunviljelijöiden pedagogiset pyrinnöt, ei taskukokoisen idealistin sisäinen valo sammu hetkeksikään.

Kaija Juurikkalan Valo-elokuvaa on mahdotonta arvostella samalla mittatikulla kuin muita elokuvia; tavanomaiset kriteerit eivät yksinkertaisesti tekisi sille oikeutta. Ohjaaja on rakentanut tarinan täysin lasten ehdoilla ja heidän kanssaan; mikäpä olisi sopivampaa elokuvalle, joka kurkistaa kaikkein nuorimpien sisimpään, siihen vielä uusiutuvaan inhimillisyyden kudelmaan, josta ihmiskunnan tulevaisuus ja unelmat on tehty. Valo-elokuvan rakennetta voisi ehkä parhaiten verrata leikkiin, koska se tuntuu kumpuavan nuorten esiintyjien omakohtaisista oivalluksista. Valo on prosessi, jonka kautta lapset hakevat omaa suhdettaan historiaan; aikaan, joka 2000-luvun näkökulmasta saattaa tuntua kovin kaukaiselta. Eikä Valo ole ainoastaan elokuva lapsille vaan se toimii myös oivana muistutuksena aikuisille: seuraavaa sukupolvea ei saa eikä voi jättää hunningolle, oman onnensa nojaan.

Harri Rädyn kuvaama, kesän värikylläisyydessä kylpevä Valo on vilpitön nautinto sekä silmälle että sydämelle. Nuoret näyttelijät etunenässään Vili Järvinen, Joni Kehusmaa, Sara-Maria Juntunen ja Alina Sakko ilahduttavat persoonallisella rohkeudellaan ja positiivisella energisyydellään. Niin heidän kuin muidenkin lapsinäyttelijöiden olemuksesta aistii selvästi, miten jännittävä ja avartava kokemus Valon tarinaan samastuminen onkaan heille kaikille ollut. Aikuisosaston kiitokset kuuluvat erityisesti kylän rakkikoira-Konstantinia esittävälle Hannu Kiviojalle. Lapsia ymmärtävänä Katariina Kusminana säteilee lempeä Rea Mauranen.

Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: FS Film