Saanko luvan? (Shall We Dance?)

27.01.2005 15:51

Tähtiä 3

USA 2004. Ohjaus: Peter Chelsom. Käsikirjoitus: Audrey Wells Masayuki Suon vuoden 1997 samannimisen elokuvan pohjalta. Tuotanto: Simon Fields, Julie Goldstein. Kuvaus: John de Borman. Leikkaus: Charles Ireland. Pääosissa: Richard Gere, Jennifer Lopez, Susan Sarandon, Stanley Tucci, Lisa Ann Walter, Anita Gillette, Bobby Cannavale, Omar Benson Miller. Kesto: 106 min.

Vuonna 1996 ensi-iltansa saanut Shall We Dance? (Shall we dansu?) ihastutti myös suomalaisyleisöä kurkistuksellaan japanilaismiehen keski-iän kriisiä keventäneeseen yllättävään ratkaisuun. Masayuki Suon peri-inhimillinen elokuva onnistui tuomaan hymyn huulille ja koreutta askeleeseen. Peter Chelsomin Saanko luvan? (Shall We Dance?) on amerikkalaiseen makuun muokattu versio tismalleen samasta tarinasta. Richard Geren tähdittämä tanssin ylistys on symppis, joskin melkoisen harmiton tekele.

Richard Gere esittää testamentteihin erikoistunutta juristia, John Clarkia, jonka elämässä ei vaikuttaisi mikään olevan erityisen vialla. Työ ei maita, mutta ovathan kotona sentään ihana vaimo Beverly (Susan Sarandon) sekä söötit lapset Jenna (Tamara Hope) ja Evan (Stark Sands). Jokin kuitenkin mättää, vaikkei siihen sormeaan osaisi tökätäkään. Arki soljuu eteenpäin monotonisena, mitä John ei halua hyväksyä. Kun mies työmatkallaan näkee tanssikoulun ikkunasta ulos tuijottavan surusilmäisen neidon, päättää mies hetken mielijohteesta ilmoittautua elämänsä ensimmäiselle tanssikurssille.

Miss Mitzin (Broadway-veteraani Anita Gillette) tanssikoulussa John tutustuu kahteen muuhun aloittelijaan, Chiciin (Bobby Cannavale) ja Verniin (Omar Benson Miller), räväkkään Bobbieen (Lisa Ann Walter) sekä ikkunassa haaveksineeseen sydänsuruiseen Paulinaan (Jennifer Lopez). Löytyypä tanssikuvioista myös odottamaton machokollega, Link (Stanley Tucci). Alun empiminen muuttuu pikkuhiljaa liikkeen riemuksi, mikä näkyy positiivisena muutoksena Johnin koko olemuksessa. Myös vaimo huomaa jotain olevan tekeillä ja palkkaa etsivän selvittämään miehensä salaisuutta.

Japanilaisesta alkuperästään huolimatta Saanko luvan? –elokuvaa voisi pitää Richard Gerelle räätälöitynä romanttisena komediana. Harmaahapsinen hurmuri saa herkistellä poskilihaksiaan koko rahan edestä hämmentyneenä konttorirottana, jonka opintie astairemaiseen askellukseen käy hämmästyttävän sisäsiististi. Toheloiden tanssioppilastovereiden rinnalla Gere on kuin miespuolinen Pretty Woman, testosteroni-tuhkimo, josta on kehkeytymässä kilpatanssin kuningas.

Saanko luvan? on elokuvan nimenä melkoisen monimielinen. Mies kiinnostuu tanssista alun perin kauniin nuoren naisen eli Jennifer Lopezin takia vanhempaa vuosikertaa olevan Susan Sarandonin venaillessa kotosalla. Ihastumisen ja fyysisen vetovoiman viettelyksellä flirttaillaan rankasti rajoja kuitenkaan konkreettisesti ylittämättä. Rikun ja Jennin kiihkeä sessio kalskahtaa jo esileikiltä, mitä vaimo tuskin ymmärtäisi ihan viattomaksi valssaamiseksi. Lopussa kieltäymyksen kiitos kuitenkin seisoo - kirjaimellisesti rullaportaissa ykköset päällä ja ruusu kädessä.

Saanko luvan? –komediaa on helppo arvostella sen uusintaversioluonteesta ja kovin ohuiksi jäävistä henkilöhahmoista. Etenkin sivuroolit tuntuvat liian karrikoiduilta ja siksi yhdentekeviltä. Lopezille elokuva lienee ollut jonkinlainen puolihuolimaton täyteduuni; sen verran hajamieliseltä hänen haahuilunsa juonen liepeillä vaikuttaa. Toisaalta elokuvaa, joka näinkin paljon ilahduttaa katsojaansa sympaattisella tanssienergialla, ei voi tuomita täysin tyhjänpäiväiseksi. Vaikka kokonaisuutta olisi voitu kohentaa ja jäntevöittää monin paikoin, vetoaa tanssiinkutsu aktiivisella viestillään. Jokainen meistä on vastuussa omasta onnellisuudestaan.

Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Buena Vista