Varsity Blues Pelin säännöt

16.05.2002 15:15

USA 1998. Ohjaus: Brian Robbins. Käsikirjoitus: W. Peter Iliff. Kuvaus: Charles Cohen. Leikkaus: Ned Bastille. Lavastus: Jaymes Hinkle. Musiikki: Mark Isham. Tuotanto: Tova Laiter, Mike Tollin, Brian Robbins. Pääosissa: James Van Der Beek, Jon Voight, Paul Walker, Ron Lester, Scott Caan, Eliel Swinton, Amy Smart, Ali Larter, Tonie Perensky. Kesto: 105 min.

Suomalaisesta näkökulmassa amerikkalaisten lukiolaisten kilpailuviettiä ja pyrkyryyttä on joskus vähän vaikeakin käsittää, mutta ainakin urheilu jo tällä tasolla on jenkeissä ammattimaista bisnestä, josta on leikki kaukana. Varsity Blues maalaa yhden lopulta vähän varovaiseksikin jäävän kuvan urheiluhulluudesta, jossa koulun menestys jalkapallokarkeloissa nousee kaiken muun edelle.

West Canaanin lukio Teksasissa on jälleen tyrkyllä oman sarjansa mestariksi luunkovan valmentajansa Bud Kilmerin (Voight) johdolla. Kunnian kuukkuloille tietä näyttävä pelinrakentaja ja lukiotyttöjen märkä päiväuni Lance (Walker) kuitenkin taklataan sairaalaan ja loppukaudeksi pestin saa jalkapalloa vain harrastava , jonkinasteisella järjelläkin varustettu Mox (Van Der Beek). Mox joutuukin taistelemaan idolin asemansa ja tyrannimaisen valmentajan puristuksissa tietoisuudessa, että elämää on lukiolaisfutiksen jälkeenkin.

Varsity Bluesille on eduksi, että se tarttuu aiheeseensa ja lukiolaisten elämän esittämiseeen mukavan rempseällä otteella; härskejä puhuvat futaajat juovat itsensä täyteen kaljaa ja selättävät innokkaat kannattajansa kotibileissä. Muuten tarina seuraa oman elämänsä sankaruuteen tähtäävää juonikuviota, jossa ei missään vaiheessa ole epäselvää kuka saa kenet, kuka saa lähteä ja mikä jengi voittaa mestaruuden upeiden hidastusten hivelemänä. Koululaisurheilun häikäilemättömyys ja raadollisuus olisi voitu repiä auki vähän raaemminkin, kun sille tielle oli ylipäänsä lähdetty. Nyt hommasta jää vähän väljä kuva.

Tuoreet näyttelijät hoitavat hommansa ihan mallikkaasti ja kivikasvoinen Jon Voight tekee valmentajasta niin kusipään kuin kässäri antaa myöten. Hauskimman kohtauksen tekee Tonie Perensky koululaisten maikkana, joka ilmestyy yhtäkkiä strippariklubin lavalle ja antaa palaa.

Brian Robbinsin leffa on ihan katsottava nuorisoleffa, jossa kauniiden ihmisten lisäksi on hiukan särmääkin ja jonkinlainen toteutuksen rosoisuus. Pientä välimatkaa on saatu Beverly Hillsin barbilandiasta, mutta kurottavaa jää myös ghettoelokuvien ihmiskohtaloihin.

Teksti: Jari Rantala