Varastettu elämä (Voleur de vie)

16.05.2002 15:13

Ranska 1998. Ohjaus: Yves Angelo. Käsikirjoitus: Yves Angelo ja Nancy Huston. Tuotanto: Jean-Louis Livi. Kuvaus: Pierre Lhomme. Leikkaus: Thierry Derocles. Pääosissa: Emmanuelle Beart, Sandrine Bonnaire, Andre Dussollier, Vahina Giocante, Bulle Ogier, Eric Ruf, Andr Marcon. Kesto: 104 min.

Yves Angelon ohjaama ihmissuhdekuvaus kuuluu erityisen korostetusti nk. "ranskalaisiin taide-elokuviin" - ilmauksen pitkästyttävimmässä merkityksessä. Siis runsaasti patoutuneita tunteita, ikkunasta sateeseen tuijottelua, kirjallista symboliikkaa, eteeristen naisten herkkävireistä kaipuuta jotakin nimetöntä kohtaan. Kaikki tämä voisi toimiakin, jos oleilulle löytyisi jokin motiivi, tarinalle syy kertoa se. Kauniit runotytöt eivät ihan riitä sellaiseksi.

Varastettu elämä kertoo kahdesta (kauniista, sehän jo mainittiin) sisaruksesta Aldasta (Emmanuelle Beart) ja Olgasta (Sandrine Bonnaire), jotka elelevät syrjäisessä talossaan meren rannalla tuulisen hautuumaan reunalla, yhdessä Olgan teini-ikäisen tyttären Siggan (Vahina Giocante) kanssa. Nuorempi Alda saattelee miehiä epätoivoon kevytkenkäisellä kylmäkiskoisuudellaan, kun taas vanhempi Olga elää kaikkinaisessa kieltäymyksessä, eikä huoli kaksilahkeisista ollenkaan.

Kumpikin nainen kantaa sisällään epämääräistä taakkaa, jonka syihin vain summittaisesti viittaillaan, mutta heidän purkautumistiensä ovat vastakkaiset. Elämä valuu joka tapauksessa hukkaan ja mahdollisuudet hiekkaan, kuolema roikkuu kaiken yllä, toki kauniin musiikin säestyksellä. Erilaisia roolimalleja sivusta tarkkailevan Siggan kohdalla sitten jännitetään, kumman perinteisistä naisrooleista hän valitsee, kitkerän neitsyen vai katkeran huoran.

Vastikään edesmennyt Claude Sautet tarkasteli "sydämen talvehtimista", kyvyttömyyttä rakastaa, koskettavasti elokuvassaan Tunteeton sydän (1992), pääosassa niinikään Emmanuelle Beart. Samaa tematiikkaa sivuava Varastettu elämä hukkaa mahdollisuutensa nahkeana natisevaan käsikirjoitukseen, jossa todelliset tunne-elämykset korvautuvat ponnettomalla mukafilosofoinnilla ja draamallinen jännite osoittelevalla metaforiikalla.

Näyttelijäntyö on sentään mallikasta. Pusuhuulinen Beart on sävykäs, mutta ei pärjää sielukkaalle Bonnairelle, jonka suoritus ristiriitaisissa tunteissaan riutuvana marttyyrinaisena on elokuvan vaikuttavinta antia. Nuori Vahina Giocante on raikas tuulahdus kaiken synkistelyn keskellä ja Andre Dussollier sopivan jämäkkä ahneen Aldan väsähtävänä rakastajana.

Teksti: Tuuve Aro