Salaliittoteoria (Conspiracy Theory)

15.05.2002 15:18

USA 1997. Ohjaus: Richard Donner. Käsikirjoitus: Brian Helgeland. Kuvaus: John Schwartzman. Leikkaus: Frank J. Urioste, Kevin Stitt. Musiikki: Carter Burwell. Tuotanto: Joel Silver, Richard Donner. Pääosissa: Mel Gibson, Julia Roberts, Patrick Stewart.

Newyorkilaisen taksikuski Jerry Fletcherin (Mel Gibson) elämä on täynnä pelkoja, joiden aiheuttajaa hän ei kykene muistamaan. Mies ei saa selvää menneisyydestään vaan on neuroosiensa ja painajaistensa orja. Yksi Jerryn pakkomielteistä on asianajaja Alice Sutton (Julia Roberts), jolle hän käy päivisin kertomassa levottomia salaliittoteorioitaan; iltaisin hän istuu autossa kiikaroiden naisen ikkunaa. Alicea puolestaan painaa oman isänsä selvittämättömäksi jäänyt kuolema. Molempien päähenkilöiden elämä on solmussa hämärän menneisyyden vuoksi.

Elokuvan alussa Jerryn sekopäiselle mielellä esitetään jonkinlainen selitys: hän on yksi psykiatri Jonasin (Patrick Stewart) koekaniineista. Kemikaalit ovat syynä omituiseen käytökseen ja sumeaan aivotoimintaan. Alicen ryhtyessä auttamaan Jerryä hänen oma henkensäkin on yhtäkkiä vaarassa. Millaisesta salaliitosta on kysymys, mikä on Jerryn rooli siinä, miksi hän on pumpattu täyteen kemikaaleja, ketkä ovat hyviä ja ketkä pahoja, mikä valhetta ja mikä totta? Elokuva pyörittelee näitä kysymyksiä tarjoten erilaisia näkökulmia.

Jerryn painajaismaiset kohtaamiset tohtori Jonasin kanssa on tehty hyvin: välähdyksinä leikattu kuvavirta luo inhottavan vääristyneen tunnelman. Huumeiden yliannostus saattaa hyvinkin tuntua juuri sellaiselta. Muutenkin Jerryn paranoidinen maailma on toisinaan kuvalliselta toteutukseltaan onnistunut. Salaliittoteoriassa on välillä hyvin kirjoitettua dialogia ja välillä nolostuttavan naiiveja kotipsykologisia päätelmiä. Siinä on myös hieman liikaa epäuskottavia selityksiä, ja ylipäätään liikaa selityksiä. Elokuvaan olisi kaivannut pientä rosoisuutta. Voi vain kuvitella, millaisia vainoharhoja esimerkiksi Coenin veljekset olisivat onnistuneet jalostamaan samasta materiaalista.

Koska Hollywood-tuotannot ovat aina sen verran kaavamaisia, on heti selvää, ettei megatähti Mel Gibson voi osoittautua konnaksi, vaikka olisikin päästään pimahtaneen roolissa. Näyttelijöissä, Gibsonissa ja Julia Robertsissa, ei sinällään ole mitään muuta vikaa kuin se, että he ovat molemmat tähtikasvoja ja näyttelevät siksi poikkeuksetta sankarillisia ja hyviä henkilöhahmoja. Gibson ja Roberts tekevät roolihenkilöistään väistämättä juuri tietynlaiset: Gibson on taisteleva uhri ja Roberts herttainen, herkkä ja samalla määrätietoinen uranainen. Jotkut tuntemattomammat naamat olisivat antaneet katsojan mielikuvitukselle enemmän liikkumavaraa. Salaliittoteoria on joka tapauksessa keskitasoisen varmaa ja ihan kelvollista viihdettä.

Teksti: Minna Karila