Valasratsastaja (Whale Rider)

24.10.2003 17:49

Uusi-Seelanti 2002. Ohjaus: Niki Caro. Käsikirjoitus: Niki Caro, Witi Ihimaeran romaanin pohjalta. Tuotanto: John Barnett, Frank Hübner. Kuvaus: Leon Narbey. Leikkaus: David Coulson. Pääosissa: Keisha Castle-Hughes, Rawiri Paratene, Vicky Haughton, Cliff Curtis, Grant Roa, Mana Taumaunu, Rachel House. Kesto: 101 min.

Uusseelantilaista elokuvaa katsoo aina kiinnostuneena, se kun on täälläpäin maailmaa harvinaista herkkua ja kerronnaltaan useimmiten täysin omintakeista (huippuesimerkkeinä visionääriohjaajat Jane Campion ja Peter Jackson). Nyt tarjoutuu tilaisuus nähdä nuorisoelokuva, joka ei ehkä räjäytä tajuntaa omaperäisyydellä mutta joka yhtä kaikki viehättää ja avaa uusia näkökulmia Uuden Seelannin mytologiaan. Valasratsastajasta on yllättäen tullut todellinen indie-hitti paitsi kotimaassaan ja Australiassa, myös Euroopassa.

Niki Caron ohjaus perustuu Witi Ihimaeran bestseller-romaaniin. Valasratsastajan lapsi-eläin-tematiikka tuo mieleen kaksi viime vuosina menestynyttä koko perheen draamaa, Pelastakaa Willy ja Ratsu mereltä. Tarina sijoittuu Whangaraan, Uuden-Seelannin itärannikolle, jonka asukkaat uskovat polveutuvansa Paikeasta eli rohkeasta valasratsastajasta. Muinaismyytin mukaan tietyillä poikkeuksellisilla ihmisillä on kyky puhua valaiden kanssa. Humaanin elokuvan ekologinen sanoma pitää sisällään faktan: valaiden hyvinvointi kertoo koko maailman hyvinvoinnista.

Kun Paikea syntyy, suvun perinteitä vaaliva isoisä Koro suuttuu: tytölle ei olisi saanut antaa pyhän sankarin nimeä, mutta se oli lapsivuoteelle kuolleen äidin viimeinen toive - ja äkkipikaisen ukin suuttumus kasvaa, kun reipas poikatyttö sitten kiinnostuu miesten traditiosta. Macho-kulttuurin sääntöjä uhmaava Paikea haluaa osallistua pojille annettavaan maorikoulutukseen, oppia taistelemaan kepeillä ja tuntemaan sukunsa vaiheet. Ja kun valailla alkaa mennä huonosti, koko kylän on ryhdyttävä yhteistyöhön niiden pelastamiseksi& mutta kuka kohoaakaan sankariksi?

Valasratsastaja on ehdottoman sympaattinen elokuva, josta on hankala sanoa pahaa sanaa. Vaikka sen kerronta onkin hiukkasen jähmeää, vaikka ohjaus tuppaa onnahtelemaan ja juoni puskemaan naiiviuden puolelle. Teos pursuaa vanhanaikaista viattomuutta ja nuorelle yleisölle tarkoituksenmukaista, puhdasta intomieltä. Elokuvan eksoottista charmia lisäävät upeat merimaisemat ja uusseelantilaiset muinaisperinteet: kiehtovat tarut ja hurjilta näyttävät taistelumuodot, joista viimeksi nähtiin esimerkkejä Lee Tamahorin väkevässä draamassa Kerran sotureita (1994).

Paikeaa esittävä nuori Keisha Castle-Hughes on hurmaava isoine ilmeikkäine silmineen, ja myös kaikennähneet kasvot omaava Rawiri Paratene vakuuttaa jääräpäisen viisaana isoisänä.

Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Cinema Mondo