Mainos

Mies, joka ei osannut sanoa ei

08.02.2012 12:30

Finnkino, 2011. Alkuperäinen julkaisuvuosi 1975. Ohjaus Risto Jarva. Kuvaformaatti 4:3. Ääni mono (suomi). Kesto 98 min.

Mies, joka ei osannut sanoa ei

Antti Litja ja Risto Jarva olivat lyömätön parivaljakko 1970-luvun puolivälissä. Kaksikon toimesta syntyi kolme klassikoelokuvaa: Loma, Jäniksen vuosi ja tämä Mies, joka ei osannut sanoa ei. Lomasta on arvostelu täällä ja Jäniksen vuoden ranskalaisesta uudelleenfilmatisoinnista arvio täällä.

Mies, joka ei osannut sanoa ei kertoo pastori Aimo Niemestä (Litja), joka palaa vuosien tauon jälkeen kotikonnuilleen, Kivimäki-nimiseen kaupunginosaan Helsingissä. Puutalokaupunginosa on jäämässä jyrän alle kehityksen ollessa tuloillaan. Samaan aikaan Aimo saapuu sekoittamaan pakkaa oikein urakalla, aivan tahtomattaan. Aimo saa töitä avioliittoneuvojana ja tuon jobin myötä hänelle tulee monia hulluja tilanteita, joista hän selviää vain ihmeen kaupalla.

Kivimäessä toimii lihakauppa, jota pitävät Aimon vanhat ystävät Kake (Matti Ruohola) vaimonsa Annan (Vivi-Ann Sjögren) kanssa. Kake ja Anna ovat hankkineet kerrostaloasunnon Merihaasta ja yrittävät saada Aimonkin riveihinsä Kivimäen muutosta kannattamaan. Vastapuolella on Aimon naapuri, kunnallispolitiikkaan pyrkivä Milla Kurki (Kirsti Wallasvaara), jonka kanssa Aimolla on heti vispilänkauppaa. Petollinen Kake kuitenkin saa ystäviensä elämät sekaisin omilla toilailuillaan, joihin Aimo sotkeentuu pahemman kerran, koska ei osaa sanoa ei.

Elokuvan kertojana toimii hevonen, muissa tärkeissä sivurooleissa nähdään mm. Seela Sella saunottaja Nummiskana, Eero Rinne talonmies Huhtamona ja Jukka Sipilä tankojuoppona maalari Renlundina. Mainittakoon myös Kaken kanssa suhteessa oleva naispoliisi (Sina Kujansuu) sekä tämän konstaapelikollega Hakola (Kauko Helovirta). Elokuva on kuvattu puu-Vallilassa, joka luo elokuvalle idyllisen taustan.

Jarva lähti aikoinaan tekemään tätä komediaa siitä syystä, että muuten tuotantoyhtiö olisi saattanut mennä konkurssiin. Päätös oli erinomainen: elokuvasta tuli upea ja kansa tykkäsi. Harmittaa vaan tämä dvd-kuvan taso. Surkea laadultaan ja kaiken lisäksi vielä tv-kuvakoossa. Toivotaan, että jatkossa suurin osa suomalaisen elokuvan merkkipaaluista saavat ansaitsemansa restauroinnin. Taitaa vaan mennä niin pitkään, ettei silloin enää leffoja survota fyysiselle tallenteelle.

Dvd:llä ei ole ekstroja.

Leffa: * * * *
Ekstrat: -

MTV3 – Toni van der San


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos


Lisää arvosteluja

 
DVD-arvostelut
Alkukirjaimen mukaan:

Kaikki DVD-arvostelut
(yhteensä 747 arvostelua)

DVD-sanasto

Tulevia DVD-julkaisuja

Toukokuu:

Moby Dick

Valemorsian

Doong Doong

Minne tuuli kuljettaa

Endgame

Jesus Henry Christ

Beginners

The Darkest Hour

Vallan kääntöpuoli

Kesäkuu:

Sotahevonen

Hamilton - kansakunnan puolesta

Leijonakuningas 2: Jylhäkallion ylpeys

Shark Night

The Muppets

Kylmäveriset tappajat, osat 5 ja 6



Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos