Scanbox, 2011. Ohjaus ja käsikirjoitus Ruba Nadda. Kuvaformaatti 16:9 Anamorfinen Widecreen 2.35:1. Ääni DD 5.1 (englanti). Kesto 89 min.
![]() |
Cairo Time on kaunis ja hieman yllättävä romanttinen draama. Elokuvan traileri nimittäin antoi ymmärtää, että kyseessä on perinteinen intohimoelokuva, mutta Cairo Time on paljon muutakin, sillä Kairo kaupunkina on hyvin tärkeä sivuhahmo. Myös pääparin suhde on ennen kaikkea flirttailevan ystävällinen ennemminkin kuin hurja intohimotarina. Elokuvaa voisi kutsua kypsien aikuisten romanttiseksi draamaksi, jonka pääosia näyttelevät… no, ne kypsät aikuiset.
Cairo Time on ilmestynyt jo vuonna 2009, mutta on mukavaa, että se päätettiin näinkin pitkän ajan jälkeen julkaista dvd:llä. Elokuva on kaikin puolin hieno kuvaus kahden yksinäisen ihmisen ystävystymisestä. Elokuva kertoo Juliettesta (Patricia Clarkson), joka matkustaa Kairoon tapaamaan YK:n palveluksessa työskentelevää miestään (Tom McCamus). Miehen lomille pääsy kuitenkin viivästyy ja tämän hyvä ystävä Tareq (Alexander Siddig) pitää Juliettelle seuraa esitellen naiselle romanttista Kairoa. Julietten ja Tareqin suhde syvenee pikku hiljaa ja molemmille osapuolille hieman yllättäen.
Elokuvan on ohjannut kanadalainen ohjaaja Ruba Nadda, joka on aiemmin ohjannut useita lyhytelokuvia sekä vuonna 2005 ilmestyneen elokuvan Sabah on rakastunut. Cairo Time on hyvin tyylikäs elokuva, jossa edetään hitaasti maistellen, ihastellaan maisemia ja keskustellaan rauhallisesti. Clarksonin ja Siddigin hahmot ovat yhdessä hyvin näyttävä pari ja tarina on uskottava. Kairo esitellään upeana paikkana, jossa elämä sykkii sekä päivällä että yöllä. Jonkin verran puututaan myös kaupungin ns. huonoon puoleen, mm. katulapsiin tai naisten työllistymiseen, mutta elokuva ei ole missään nimessä mikään moraalisaarna. Kairo nähdään erilaisena kaupunkina verrattuna kotiin. Se on tapahtumapaikka, jossa elämä voi olla erilaista.
Clarkson esittää Juliettea taitavasti. On ihana seurata naisen ilmeitä hämmästyksestä innostukseen ja ihastumiseen. Välillä nainen tuntuu aivan nuorelta tytöltä, kun hän punastuu Tareqin huomioidessa häntä. Siddig on luonteva herrasmiesmäisenä Tareqina, joka aluksi tekee palveluksen vanhalle ystävälleen huolehtiessaan tämän vaimosta, mutta kiinnostuukin syvemmin tuntemattomassa kaupungissa valeltavasta Juliettesta. Pari alkaa tutustua sekä Kairoon että toisiina. Elokuvan lopussa kohtaamme myös Markin, Julietten aviomiehen, ja täytyy sanoa, että mies on hieman pettymys, sen verran yhteensopivilta Juliette ja Tareq tuntuvat.
Cairo Time on sekä visuaalisesti että tarinaltaan kaunis elokuva. Näyttelijät onnistuvat rooleissaan erittäin hyvin. He ovat luontevia ja uskottavia ja mikä mielenkiintoisinta, he eivät ole teinejä, vaan keski-ikäisiä, jo elämää nähneitä ihmisiä. Juliette ja Tareq nauttivat toistensa seurasta, eikä siihen liity mitään villin fyysistä. Joskus pieni katse, hymy tai kohtelias ele on paljon seksikkäämpää kuin pakollinen nolo seksikohtaus. Kaikin puolin nautittavaa katseltavaa, myös sellaiselle, jota romantiikka ei kiinnosta, mutta jota Kairon kauniit maisemat kiehtovat.
Ekstroina dvd:llä Scanboxin julkaisemien leffojen trailereita: Midnight In Paris, Potiche – Aivovaimo sekä I Am Love.
Elokuva: ****
Ekstrat: **
MTV3 – Toni van der San
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Sherlock Holmesin välkky veli (The Adventure of Sherlock Holmes’ Smarter Brother)
Täydelliset naiset – Desperate Housewives Complete Seasons 1 – 7
Iho jossa elän (La piel que habito)
Kate Reddy – Täydellä teholla yötä päivää (I Don’t Know How She Does It)
Kaunotar ja Kulkuri (Lady And The Tramp) Diamond Edition Blu-ray & DVD
Kylmäveriset tappajat 2 – Utopia (Den som dræber – Utopia)
Kylmäveriset tappajat 3 – Pahaa verta (Den som dræber – Ondt blod)
Kaikki DVD-arvostelut
(yhteensä 747
arvostelua)
Toukokuu:
Moby Dick
Valemorsian
Doong Doong
Minne tuuli kuljettaa
Endgame
Jesus Henry Christ
Beginners
The Darkest Hour
Vallan kääntöpuoli
Kesäkuu:
Sotahevonen
Hamilton - kansakunnan puolesta
Leijonakuningas 2: Jylhäkallion ylpeys
Shark Night
The Muppets
Kylmäveriset tappajat, osat 5 ja 6
Anna palautetta