Scanbox, 2011. Valmistusvuosi 2010. Ohjaus ja käsikirjoitus Denis Villeneuve. Kuvasuhde 16:9 Anamorfic Widescreen 1.85:1. Ääni DD 5.1 (ranska/arabia). Kesto 130 min.
![]() |
Kanadanranskalaiset kaksoset Jeanne ja Simon saavat tutulta notaarilta tietää vastikään kuolleen äitinsä viimeisen toiveen. Yllättyksekseen kaksoset saavat tietää, ettei heidän isänsä olekaan kuollut ja että heillä on isoveli. Äidin toive oli, että isä ja veli etsittäisiin. Samalla lapset voisivat löytää vihdoin myös äitinsä. Simon on vastustelevalla kannalla, mutta Jeanne lähtee kohti Lähi-Idässä sijaitsevaa äitinsä kotimaata.
Yrittäessään ottaa selvää isästään, Jeanne löytää paljon mykistyttäviä tietoja äidistään. Tai ainakin katsoja löytää. Villeneuve on leikkauttanut elokuvan lomaan takaumia äidin rajusta elämästä, mutta Jeanne ei niitä näytä saavan juurikaan tietoonsa. Vain palasia sieltä täältä. Silti he onnistuvat äitinsä viimeisen toiveen toteuttamisessa.
Kaksosten äiti, sisällissodan keskelle jäävä Nawal Marwan menettää nuoruuden rakkautensa – ja poikansa isän – omien veljiensä toimesta, näiden tappaessa kunniamurhan nimissä arabinuorukaisen nimeltä Wahab. Vain isoäiti esti veljiä tappamasta myös siskoaan. Nawal synnytti pojan, joka annettiin kätilön vietäväksi. Nawal kuitenkin vannoi etsivänsä poikansa. Jouduttuaan lähtemään kotoaan Nawal päätyi sukulaisten luokse ja keskelle raivoavaa sisällissotaa. Lopulta sodan käänteet veivät Nawalin 15 vuodeksi karuun vankilaan asti.
Takaumat selvittävät katsojille, mitä kaikkia kauheuksia Nawal joutui sodan keskellä ja vankilassa kokemaan. Lopulta nämäkin asiat selviävät Jeannelle ja Simonille, joille jää enää karu tehtävä toimittaa Nawalin kirjoittamat kirjeet niiden vastaanottajille.
Tarinan täysin mahdollinen skenaario on silti järkyttävä ja samalla tarpeeton. Tuntuu, että kirjoittajien mielestä Nawalin tarinassa ei ollut mukamas tarpeeksi kamaluuksia ilman hurjaa loppukäännettä. Leffaa katsoessa tunteet ovat pinnassa, kun ihmisiä surmataan ilman mitään omantunnon tuskia, kun sodassa kerran ollaan. Sankareita ei tässä tarinassa ole yhtäkään.
Hieman Incendies toi mieleen muutaman vuoden takaisen Oscar-voittajan Slummien miljonääri, ilman kaikkea sitä glamouria, mitä Slummien miljonäärissä lopulta oli. Ihmiset selviytymisvietteineen, tapahtumapaikat ja maisemien värit olivat samankaltaiset. Myös näyttelijätyöskentely on molemmissa yhtä vahvaa. Lubna Azabal (Nawal), Mélissa Désormeaux-Poulin (Jeanne) ja Maxim Gaudette (Simon) ovat kuin luodut näihin rooleihin. Nuorelta Patrick Roylta näyttävä Gaudette jää aluksi hieman varjoon, mutta pääsee omassa osuudessaan paremmin esille ja muuttuu kiukuttelevasta ja surevasta pojasta ymmärtäväiseksi ja järkyttyneeksi, äitinsä kohtaloa selvittäväksi mieheksi.
Erityisominaisuuksien puolelta löytyy dokumentti Remembering the Ashes, joka lähes tunnin mittaisen kestonsa aikana summaa tarkasti elokuvan tarinan ja taustat.
Leffa: * * * ½
Ekstrat: * * * ½
MTV3 – Toni van der San
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Sherlock Holmesin välkky veli (The Adventure of Sherlock Holmes’ Smarter Brother)
Täydelliset naiset – Desperate Housewives Complete Seasons 1 – 7
Iho jossa elän (La piel que habito)
Kate Reddy – Täydellä teholla yötä päivää (I Don’t Know How She Does It)
Kaunotar ja Kulkuri (Lady And The Tramp) Diamond Edition Blu-ray & DVD
Kylmäveriset tappajat 2 – Utopia (Den som dræber – Utopia)
Kylmäveriset tappajat 3 – Pahaa verta (Den som dræber – Ondt blod)
Kaikki DVD-arvostelut
(yhteensä 747
arvostelua)
Toukokuu:
Moby Dick
Valemorsian
Doong Doong
Minne tuuli kuljettaa
Endgame
Jesus Henry Christ
Beginners
The Darkest Hour
Vallan kääntöpuoli
Kesäkuu:
Sotahevonen
Hamilton - kansakunnan puolesta
Leijonakuningas 2: Jylhäkallion ylpeys
Shark Night
The Muppets
Kylmäveriset tappajat, osat 5 ja 6
Anna palautetta