Talous

Finnairin Vehviläinen: Lentokiellot olivat turhia

MTV3 - Markus Pirttijoki

Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen mielestä suurin osa tuhkapilven takia Eurooppaan määrätyistä lentokielloista oli tarpeettomia.

- Kyllä tuhkassa on lennetty. Ilmahan ei koskaan ole täysin puhdasta. Kun mennään esimerkiksi aasialaisiin suurkaupunkeihin, ilmassa on aina erilaista pölyä ja tuhkaa ja lentokoneethan likaantuvat ihan normaalistikin, Vehviläinen sanoo MTV:n uutisten erikoishaastattelussa.

Hän myöntää, että päätökset tehtiin ilman varmaa tietoa ja sikäli toimenpide oli ymmärrettävä. Vehviläistä harmittaa, että viranomaiset vitkuttelivat lentokiellon poistamisessa ja syyttää siitä koordinaation puutetta.

Finnairille lentokielto merkitsi suoraan noin 20 miljoonan euron menetyksiä. Koko lentoala on laskenut pilven hinnaksi 1,5 miljardia euroa.

- Sitä rahaa ei voi paikata. Lentoliikenne on tuoretavarakauppaa: kun lento kerran on lähtenyt, istuinta ei voida enää uudestaan myydä, Vehviläinen sanoi.

Kuukausien korvausjonot

Näistä teemoista toimitusjohtaja Vehviläinen puhuu:

Finnairin Vehviläinen: Lentokiellot olivat turhia

Biologinen kello tikitti

Lentäjiä lomautettu

Lentokiellot tarpeettomia

Kilpailu harvinaisen epätervettä

Finnairin Vehviläinen: Lentokiellot olivat turhia

Korvausta odotettava kuukausia

Tavoitteena säilyä itsenäisenä

Asiakkaita kutistuvalta SAS:lta

Aasiaan filmitähden siivellä

Hyvät asiakkaat jonon ohi

Finnair ja kuluttajavirasto ovat erimielisiä siitä, mitkä matkustajien menetykset lentoyhtiön kuuluu korvata. Kuluttajavirasto on kehottanut perimään Finnairilta kaikki majoitus- ja ateriakulut.

Finnairin toimitusjohtaja näkee asian toisin.

Vehviläisen mielestä lentoyhtiön korvausvelvollisuus koskee tilannetta, jossa matkustaja myöhästyy jatkolennolta sen takia, että aiempi lento on myöhässä. Silloin yhtiön on järjestettävä korvaava lento mahdollisimman pian ja jos se ei onnistu saman päivän aikana, yhtiö järjestää majoituksen hotellissa.

- Nyt meillä ei ollut mitään kykyä viedä matkustajaa eteenpäin, jolloin korvaavaa tuotetta ei ole. Missä tahansa muussakin liiketoimessa asiakkaalla on kaksi perusoikeutta: saada rahansa takaisin tai saada uusi tuote tilalle. Nyt kun meillä ei ollut kykyä tehdä toista tuotetta tilalle, ainoaksi mahdolliseksi korvaukseksi jää silloin saada rahat takaisin lentolipuista.

Vehviläisen mukaan korvausten käsittely on ruuhkauttanut resursseja.

- Ihan oikeutettuja vaatimuksia tulee tuhansia ja meidän kykymme prosessoida niitä nopeasti on rajallinen. Joidenkin näiden kohdallla tulee varmaankin kestämään kuukausia ennen kuin me voimme palata asiaan.

Lentäjiä lomautettuna

Finnair on vähentänyt kapasiteettia samassa suhteessa kuin lentojen kysyntä on laskenut taantumassa. Esimerkiksi kotimaan lennoista on karsittu toistakymmentä prosenttia, lomalennoista jopa kolmannes.

Toimitusjohtaja Vehviläisen mukaan henkilöstöä on tilanteen vuoksi lomautettuna. Myös lentäjiä on joutunut pakkolomalle, vaikka he viime syksynä neuvottelivat itselleen vuoden irtisanomissuojan.

- Irtisanomissuoja sallii lomautukset. Eihän se koskaan mukava asia ole mutta kuitenkin sekä yhtiön että henkilökunnan kannalta parempi ratkaisu. Takaamme kuitenkin pitkällä tähtäimellä työpaikat. Jos ja kun tämä liikenne lähtee taas nousuun, tarvitsemme toivottavasti koko henkilökunnan takaisin töihin, Vehviläinen sanoo.

Lentäjien irtisanomissuoja kestää tämän vuoden lopulle.

- Toivomme, että markkinatilanne on siinä vaiheessa piristynyt niin paljon, että näkymä on meille kaikille positiivinen.

Katso Markus Pirttijoen juttu

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14