Kulttuuri

Peter Franzén viihtyy Suomen kesässä

Peter Franzén on tuttu näky Suomen kesässä. Yhdysvalloissa yli kymmenen vuotta asunut näyttelijä tulee tänäkin vuonna Suomeen elokuvan tekoon. Vaikka kalenteri on täynnä, hän aikoo nauttia yöttömästä yöstä ja luonnon rauhasta. Alkukesällä kirjan julkaissut näyttelijä rentoutuu myös lukien.

Lähes 50 elokuvassa tai tv-sarjassa näytellyt Franzén on monipuolinen näyttelijä. Roolit ovat vaihdelleet Leijat Helsingin yllä -elokuvan suomenruotsalaisesta jupista Kuningasjätkän taiteelliseen tukkilaiseen.

Markku Pölösen Kuningasjätkässä Franzén pääsi vanhojen Suomi-filmien tunnelmaan.

– Toki kesästä tulevat yleensä työt mieleen, mutta kyllä siitä tulee myös romanttisia mielleyhtymiä. Suomen luonto on minulle hyvin tärkeä, ja sillä on lämmin paikka minun sydämessäni. Näen sen myös hyvin elokuvauksellisena.

Amerikkalaissarjassa ruotsalaisena viikinkinä

Peter Franzén viihtyy Suomen kesässä

Franzénin voi bongata tänä kesänä muun muassa Helsingissä ja Joensuussa. Hän on mukana heinä–elokuussa kuvattavassa Joona Tenan Syvälle salattu -elokuvassa.

Syksyllä Franzén on Suomessa juhlistamassa kahta uutta ensi-iltaa. Arto Halosen Prinsessa, jossa Franzénilla on rooli potilas Saastamoisena, tulee ensi-iltaan syyskuussa. Olli Saarelan ohjaama Harjunpää ja pahan pappi saapuu valkokankaille lokakuussa. Siinä Franzénilla on pääosa.

Lisäksi hänet nähdään Tv2:ssa amerikkalaisen True Blood -vampyyrisarjan toisen tuotantokauden viidennessä jaksossa. Jakso esitetään heinäkuun lopulla. Rooli on askel eteenpäin Franzenin Hollywood-uralla, koska kyseessä on puherooli. Hän esittää jaksossa ruotsalaista viikinkiä.

Franzén iloitsee kirjan suosiosta

Peter Franzén viihtyy Suomen kesässä

Peter Franzén julkaisi esikoisromaaninsa Tumman veden päällä kesäkuun alussa. Erinomaiset arvostelut saanut teos on ollut yksi kesän myydyimpiä kotimaisia kirjoja.

Franzénista kirjailijan titteli kuulostaa vielä uudelta ja oudolta.

– On se vielä vähän kummallista. On ollut toisaalta hyvin yllättävää ja toisaalta palkitsevaa, että ihmiset ovat pitäneet kirjastani ja ottaneet sen aiheen ja minun tapani kertoa tarina hyvin vastaan. Tuntuu kuitenkin mukavalta, että minut on hyväksytty myös sellaiseksi taitelijaksi.

Kirjat kulkevat repussa mukana

Peter Franzén viihtyy Suomen kesässä

Franzén on itse innokas mutta valikoiva lukija.

– Suurin osa minun lukemisistani on toki käsikirjoituksia. Yritän kuitenkin lukea vuoden aikana muutamia oikeitakin kirjoja.

Parhaillaan Franzén lukee Los Angelesissa asuvan brittikirjailija Richard Raynerin tuoreinta teosta A Bright and Guilty Place.

– Se kertoo Los Angelesin tapahtumista 1940–50 luvulla. Se on oikein mielenkiintoista luettavaa varsinkin, kun tuntee paikat.

Kirjat kulkevat Franzénin mukana myös matkoilla.

– Pyrin pitämään lukemisharrastusta yllä. Onneksi ei ole ongelma ottaa kirja mukaan mihin tahansa. Minulla onkin aina jokin teos mukana. On mukavaa ja vapauttavaa, kun ei näe jonkun muun tekemää asiaa silmiensä edessä niin kuin elokuvassa. Lukijalla on mahdollisuus rakentaa maailma tarinan ympärille itse.

Mitä ovat Peter Franzénin lempikirjat ja -elokuvat. Kuuntele radiohaastattelu tästä .

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14