Tutkijan mielestä Durbanin neuvotteluissa saatiin paljon hyvää aikaan, vaikka ratkaisut eivät ole vielä riittäviä.
- Kyllä tämä vallitsevissa poliittisissa oloissa on ihan kelvollinen tulos, arvioi tutkija Antto Vihma Ulkopoliittisesta instituutista.
Epämääräisen tekstimuotoilun takia ei ole täysin varmaa, ovatko kaikki maat nyt sitoutuneet laillisesti velvoittavan ilmastosopimuksen solmimiseen vuonna 2015.
- Muotoilu jättää tulkinnanvaraa. Se on selvää, että Yhdysvallat, Intia ja Kiina eivät ole mitenkään innoissaan laillisesta sopimuksesta. Nyt täytyy vain odottaa, miten neuvottelut uudesta sopimuksesta lähtevät käyntiin, puntaroi Vihma.
Ympäristöministeri pitää selvänä, että vuonna 2015 solmitaan laillisesti sitova sopimus.
- Saattaa olla, että maille asettavat velvoitteet ovat muodoltaan maiden kehitysasteesta riippuen vähän erilaisia. EU kuitenkin lähtee siitä, että kaikille maille asetetaan laillisesti sitovat velvoitteet, sanoo Ville Niinistö (Vihr.)
Durbanissa saatiin myös sovittua uuden ilmastorahaston perustamisesta. Kehitysmaita tuetaan vuodesta 2020 lähtien 100 miljardilla dollarilla vuodessa ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sopeutumisessa. Sitä ei kuitenkaan saatu sovittua, mistä rahaston varat kerätään.
Yhteisymmärrys löytyi lisäksi päästöjen ja päästövähennysten mittaamisesta ja raportoinnista sekä teknologian siirrosta.
Durban: Kioton sopimusta jatketaan, uusi ilmastosopimus 2015
WWF Suomi: Durbanin sopimus katkeransuloinen
Järjestöt: Durbanissa syntyi laiha sopu
Niinistö tyytyväinen Durbanin kokouksen tuloksiin
Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu (Kymmenen uutiset 11.12.2011)

Päivi Mäki-Petäjäpaivi.maki-petaja(at)mtv3.fi














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.