Kotimaa

Aika uhkaa loppua ilmastoneuvotteluissa

Durbanin ilmastoneuvottelut ovat venyneet poikkeuksellisen pitkiksi. Eri maiden neuvottelijat käsittelevät edelleen puheenjohtajamaan viime yönä tekemää kompromissiesitystä.

- Nyt eri ryhmät neuvottelevat, voidaanko tämä ratkaisu hyväksyä ja jos voidaan, niin millä ehdoilla vai hiotaanko sitä vielä, kertoo ympäristöministeri Ville Niinistö (Vihr.)

Niinistö uskoo vielä, että kaikki maat sitoutuvat uuden ilmastosopimuksen solmimiseen vuonna 2015.

- Tämä tiekartta näyttää yllättävän hyvältä odotuksiin nähden. Kyllä nyt pitää pyrkiä puristamaan ratkaisu. Me olemme todella lähellä jopa historiallista ratkaisua ilmastopolitiikassa. Voidaan saada selkeä aikataulu ja suunnitelma siitä, että kaikki maat tulevat laillisesti sitovien päästövelvoitteiden piiriin.

Kiinan ja Yhdysvaltojen kannoista ei vielä ole tietoa.

Monet ministerit ovat jo lähteneet Durbanista eikä neuvotteluja enää voida enää venyttää kovin kauaa. Suomen ympäristöministeri siirsi jo paluulentonsa sunnuntaiaamuun.

- On selvää, että tänä iltana pitää saada ratkaisu, koska sitten ollaan jo niin paljon yliajalla, että monet maat eivät enää pysty jäämään tänne, sanoo Niinistö.

Monet maat ovat kritisoineet kokouksen puheenjohtajamaa Etelä-Afrikkaa viivyttelystä.

- Olisi tämä voinut olla tehokkaampaakin, mutta toisaalta Etelä-Afrikka on myös onnistunut monessa asiassa, muotoilee Niinistö diplomaattisesti.

Ministeri sanoo kuitenkin edelleen olevansa optimisti lopputuloksen suhteen.

- Minä olen tällä hetkellä hyvin väsynyt optimisti. Uskon, että tässä on mahdollista saada sellainen tulos, joka ei ehkä pysäytä lämpenemistä kahteen asteeseen, mutta mahdollistaa vielä pysäyttämisen.

Sopimustekstiä viilataan edelleen Durbanissa

Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu (Seitsemän uutiset 10.12.2011)

Päivi Mäki-Petäjäpaivi.maki-petaja(at)mtv3.fi

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14