Kotimaa

Synkät odotukset Durbanin ilmastokokoukselta

Viikon kuluttua alkavalta Durbanin ilmastokokouksen alla odotukset eivät ole korkealla.

-Nyt, kun vuotuinen YK:n ilmastokokous lähestyy, ovat odotukset synkät. Jotkut valmistautuvat hautaamaan Kioton pöytäkirjan vakuuttuneina siitä, että sitovat päästövelvoitteet eivät toimi. Samaan aikaan maailman päästöt kasvavat ennätystahtiin, äärimmäiset sääilmiöt piinaavat eri puolilla maapalloa ja kansainvälinen energiajärjestö varoittaa, että suunnanmuutokseen on aikaa vain muutama vuosi, kirjoittaa Greenpeacen ilmastoneuvonantaja Kaisa Kosonen MTV3 Uutisten ilmastosivujen kolumnissa.

Monet ovat jo menettäneet uskonsa YK-vetoiseen neuvottelujärjestelmään, mutta vaihtoehdot ovat vähissä.

- On turha rakennella illuusioita siitä, että konseptin tai foorumin vaihtaminen auttaisi. On vain puskettava eteenpäin yhteistyössä ratkaisukeskeisten maiden kanssa, kirjoittaa Kosonen.

Kaisa Kososen mielestä ilmastokriisi on ratkaistava riippumatta siitä, miten neuvotteluissa käy.

- Miten tahansa Durbanin kokouksessa käy, on maiden, yritysten, kuntien ja yksilöiden mentävä eteenpäin. Ilmastokriisi ei odota, että ihmiskunnalla tulisi talouspoliittisesti "parempi" hetki toimia, vaan kuten IEA totesi, elämme ratkaisevia vuosia.

Lue Kaisa Kososen kolumni tästä.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14