Kotimaa

Sarasvuo: Kesällä on hyvä viettää hyödytöntä elämää

Liikemies ja bisnesguru Jari Sarasvuo jätti yhtiönsä Trainer's Housen toimitusjohtajan tehtävät vuoden alussa ja siirtyi takaisin valmentajaksi. Sarasvuo keskittyy työssään auttamaan yrityksiä löytämään ja käsittelemään kipukohtiaan - näitä asioita hän miettii myös kesällä:

- Aika monet yritykset ovat linnoittautuneet omien seinien sisään - pitäisi varmaan jutella enemmän asiakkaiden kanssa. Sellainen ongelma esiintyy uudestaan ja uudestaan, että ei ole kunnollista vuoropuhelua. Sen sijaan, että olisi siltoja, niistä sanoista onkin tullut seiniä.

- Silloin on istuttava alas ja purettava pattitilanne. Se on niin kuin avioliittoterapia, että jos vaikeista asioista puhuu kahden kesken jos on kolmas osapuoli, joka sovittelee ongelmia, niin opitaan puhumaan rakentavasti niistä asioista mistä normaalisti riidellään.

Sarasvuo tyrmää täysin väitteet, joiden mukaan Suomessa työelämä olisi huonolla tolalla, arvot pielessä tai työnantajat armottomia piiskureita.

- Se on mantra mitä hoetaan, että työantajat olisivat jotenkin erityisen moraalittomia ja kelvottomia. Meillä on hyviä työporukoita, eikä esimiehetkään aina ihan surkeita ole. On paljon helpompi jatkaa siitä jonkin verran edistyneestä tasosta kuin että lähdettäisiin ihan lähtöruudusta.

Sarasvuo muistuttaa, että paisti elämässä yleensäkin myös liike-elämässä rohkeus on olennainen voima. Hän puhuu parantavasta pakkomielteestä, joka tarkoittaa antautumista pakon edessä. Tarvitaan tilanne, jossa ihminen ei voi tapansa mukaan juosta karkuun niitä asioita jotka täytyy kohdata.

- Niin kauan kun ei ole pakkoa, menemme viettimme ohjaamana piiloon valehtelemme ja väistämme. Sitten kun tulee tilanne, että nyt se on kohdattava, nyt se on käsillä. Useimmat siinä tilanteessa pärjää hyvin. Ihminen on otus, joka selviää tilanteista, joihin se ei halua joutua. Mutta joskus on tärkeää, että ihminen joutuu siihen tilanteeseen.

Hiljattain lapsen Virpi Sarasvuon kanssa saanut Jari Sarasvuo viettää heinäkuun lomaa perheensä kanssa. Laiskotteluun kuitenkin löytyy yhä aikaa

- Mä luen kirjaa rivin kaks kerrallaan otan pienet torkun, sitten havahdun, sitten luen ehkä sivun, käyn syömässä ja sitten taas torkut. Kesällä on kiva viettää semmoista holtittoman laiskaa, hyvin hidasta, sopivan hyödytöntä elämää. Ei ole mitään pakkomiellettä viettää työleiriä.

Saravuo myös tuntee itsensä kesällä hyvin erilaiseksi kuin talvella - sekä ulkoisesti.

- Mulla on sileämpi iho ja kirkkaammat silmät, hampaatkin näyttävät valkoisemmilta. Mä olen iloisempi, virkeämpi ja ennen kaikkea mulla on ideoita. Kaivo täyttyy taas vedestä. Ei tarvitse juoda mutaista vettä.

  • Kesäterässä-sarjassa haastattelemme eri alojen tunnettuja vaikuttajia ja kysymme millä mielellä he ovat lomalla. Mitä suuria asioita pyörii mielessä, mitä tekee kun on oikein kunnolla lomalla eli kesäterässä. Huomenna vuorossa ikinuori tanssinopettaja Aira Samulin.

 

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14