Ilmiöt

Ministeri konttasi kesät sokerijuurikaspellolla

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula huhki nuoruuden kesinä muun muassa sahalla ja maanmittarin apupoikana. Yksi kokemus oli kuitenkin ylitse muiden - sokerijuurikkaan harvennus. MTV:n uutisten kesäsarjassa tunnetut suomalaiset kertovat kesätyökokemuksistaan.

Tämä kesä toi Juha Rehulalle uuden työn: 46-vuotias keskustalainen otti toukokuun lopulla vastaan sosiaali- ja terveysministerin tehtävän. Nuoruuden kesätkin olivat Hollolassa kasvaneelle maatilan pojalle työntäyteisiä. Mieleenpainuvinta oli joka alkukesä toistuva sokerijuurikkaan harvennus.

- Kun koulu loppui, tiesi mitä kesä heinäkuun alkupuolelle asti oli. Työ on jättänyt niin lähtemättömän jäljen, että sen muistaa koko ikänsä, Rehula muistelee.

Sokerijuurikaspeltoa käytiin läpi rivi kerrallaan ja kitkettiin pois rikkaruohot ja liian tiiviisti kasvavat taimet. Työ oli tehtävä valmiiksi, vaikka lämpömittarin lukema olisi kohonnut 30 asteeseen.

"Kodissani tehtiin selväksi, että ilman työntekoa ei ole rahaa."

- Pellolla oltiin juuri niin kauan kuin urakkaa riitti. Ei ollut vaihtoehtoja.

Rehulan kodissa lapsille ei annettu viikkorahaa, vaan palkan sai työstä. Harvennus- ja kitkemistyötäkin tehtiin penni ja metri -periaatteella. Tämä opetti tulevalle ministerille työnteon ja rahan arvon.

- Kodissani tehtiin selväksi, että ilman työntekoa ei ole rahaa. Harvennuspalkalla ostin ensimmäisen kasettinauhurini, ja kahden kesän tienesteillä hankin ensimmäisen retkipyöräni. Hieman myöhemmin osa moporahoista tuli tienattua sokerijuurikaspelloilla, Rehula kertoo.

Maanmittarin työ kiinnosti

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula työskenteli yhtenä kesänä myös sahalla ja kolme kesää maanmittarin mittapoikana. Tehtävänä oli kaivaa maahan kivipyykkejä ja tehdä mittauslinjoja metsiin.

  • Juha Rehula
  • - Sosiaali- ja terveysministeri
  • - Syntynyt 3. kesäkuuta 1963
  • - Koulutus: sosionomi
  • - Kansanedustajana vuodesta 1996 alkaen, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja 2007-2010

 

- Siinä työssä tapasi ihmisiä. Tuli käytyä sellaisissa kolkissa kotopitäjää, joihin muuten ei olisi tullut mentyä, Rehula sanoo.

Maanmittarin työ kiinnosti niin paljon, että Rehula jopa pyrki alan oppilaitokseen. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat.

- Kun ajoin toista kertaa Otaniemestä pääsykokeista kotiin, päätin Mäntsälän paikkeilla, että nyt on Rehulan Juhan derivaatat derivoitu ja integraalit integroitu.

"Työn mielekkyys on tärkeää"

Noustuaan sosiaali- ja terveysministeriksi Juha Rehula kertoi painottavansa ministerikaudellaan muun muassa työhyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Ministerin mukaan työhyvinvointi kuuluu myös kesätyöläiselle.

- Se lähtee siitä, että kesätyöntekijän työsopimusasiat ovat kunnossa, palkat maksetaan ja työehtoja noudatetaan. Toinen tärkeä asia on työn mielekkyys, se, että työ olisi mahdollisimman motivoivaa, Rehula toteaa.

Jos tänä kesänä olisi ajankohtaista mennä kesätöihin, ministeri valitsisi työpaikakseen jäätelökioskin.

- Siellä tapaisi ihmisiä ja näkisi, kuinka ihmiset tulevat hyvälle tuulelle. Kun lämpimänä ja kauniina kesäpäivänä mennään jäätelökioskille ja ostetaan suosikkijäätelö, niin suunpielet ovat varmasti ylöspäin.

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14