Ilmiöt

Paola Suhonen kasvoi nappien ja kangaspakkojen keskellä

Suunnittelija Paola Suhonen on lähtöisin yrittäjäperheestä. Hänen isällään on ollut lukuisia vaatealan yrityksiä, joten hän kertoo olleensa kesäisin niin sanotusti isänsä yritysten hanttihommien vanki.

- Siinä on tietenkin se etu, että on aina ollut ns. suojatyöpaikka, johon on voinut mennä. Toisaalta ulkopuolista kokemusta kesätöiden tekemisestä ei juurikaan ole, Suhonen sanoo.

"Isäni sanoo edelleenkin, että raha ei kasva puussa. Samaten isä on opettanut, että pitää olla "nuohakkana" eli pitää olla ahkera."

Suhonen on ollut isällään kesäapulaisena myymälässä sekä pakkaamassa vaatteita ja lajittelemassa nappeja hänen varastollaan. Suhonen muistaa olleensa lajittelemassa nappeja jo kolme-neljä -vuotiaana, tosin leikin varjolla.

- Isä on ehkä tehnyt töitä ja antanut minulle jonkun nappilaatikon lajiteltavaksi.

Yhtenä kesänä olin jäätelökioskilla töissä, Suhonen kertoo.

- Se oli minun oma irtiottoni. Tein päätöksen, että sinä kesänä en menekään isälle töihin, vaan teen jotain omaa.

  • Paola Ivana Suhonen
  • s. 19.6.1974 Helsingissä.
  • - Suomalainen suunnittelija, muotoilija ja yrittäjä
  • - tunnetaan parhaiten vaatefirma Ivana Helsingin omistajana ja perustajana
  • - koulutukseltaan hän on taiteen kandidaatti.

 

Suhonen kertoo haaveilleensa nuorena lähtemisestä ulkomaille avustustyöntekoon, esimerkiksi kibbutsille Israeliin. Tämä haave jäi häneltä kuitenkin toteuttamatta.

- Ulkomaanmatkat olivat lähinnä kielikursseja tai interreilaamista.

Akateeminen ura kiinnosti nuorena vaatealaa enemmän

Kun on kasvanut nappien ja kangaspakkojen keskellä, niin saa usein kuulla kysymyksen, josko se on ollut kipinä suunnittelijanuralle, kertoo Suhonen. Hän sanoo olleensa aina kova lukuihminen ja lukioaikoina hänellä oli vahva visio siitä, että hänestä tulee lääkäri, psykiatri tai psykologi.

- Minua kiinnostivat akateemiset ja jollain tavalla analyyttiset työt. Itse en siis usko, että kiinnostus vaatesuunnittelijan uraan olisi isän yrityksistä lähtöisin.

Isä opetti työn tekemisen kulttuurin

Kesätyöstä on Suhosen mielestä aina hyötyä. Kun on kasvanut yrittäjäperheessä, niin on oppinut työn tekemisen mallin ja sen, että itse joutuu kantamaan vastuun taskurahoistaan.

- Isäni sanoo edelleenkin, että raha ei kasva puussa. Samaten isä on opettanut, että pitää olla "nuohakkana" eli pitää olla ahkera.

Kesäpalkalla Suhonen hankki renkaita rullaluistimiin

Suhonen muistelee, kuinka hän yhtenä kesänä rullaluisteli paljon melko vanhanaikaisilla rullaluistimilla. Renkaat näihin rullaluistimiin tuotiin pieniin skeittikauppoihin Amerikasta ja ne olivat aika kalliita.

- Renkaita ostettiinkin yksi kerrallaan. Luultavasti ainakin näihin renkaisiin olen kesätöistä saamiani rahoja käyttänyt.

Tänä kesänä Paola Suhonen olisi halunnut mennä töihin roudariksi festarille

Jos Suhosen olisi tänä kesänä pitänyt mennä kesätöihin, niin hän olisi halunnut mennä festareille roudariksi hengailemaan backstagelle.

- Kai mussa sen verran on jotain bändäriä, Suhonen nauraa.

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14