Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio kohtasi nuoruuden kesätöissä samat asiat, joiden kanssa tekee yhä työtä: eläimet, ihmiset ja elintarviketurvallisuuden. MTV:n uutisten kesäsarjassa tunnetut suomalaiset kertovat kesätyökokemuksistaan.
Pääjohtaja Jaana Husu-Kallioon luotsannut Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraa neljän vuoden ajan. Nuoruuden kesätöitä muistellessa Husu-Kallion mieleen nousevat erityisesti kesäaamut.
|
"Ihminen on pohjimmiltaan aina aika hieno juttu." |
- Muistan esimerkiksi sen, kun poljin pyörällä seitsemäksi töihin puutarhalle istuttamaan kasveja. Kesäaamut ovat vertaansa vailla: linnunlaulua, lämpöä ja auringonpaistetta. Vaikka mahtui niihin kyllä paljon sadettakin, Husu-Kallio muistelee.
Puutarha ja kasvit ovat olleet Husu-Kalliolle mieluisa harrastus, mutta suurin kiinnostuksen kohde ovat eläimet. Kun hän oli saanut oikeuden toimia eläinlääkärinä, monet kesät kuluivat kunnaneläinlääkärin sijaisena.
|
- Siihen työhön liittyi myös hienoja kesäaamuja. Eläimet tarvitsivat apua ympäri vuorokauden, ja jouduin ajamaan paljon autolla maakunnissa eri aikoihin.
Tie mikrobiologian maailmaan
Ennen eläinlääkärin oikeuksia Jaana Husu-Kallio tutustui laboratoriotyöhön muun muassa Reumasäätiön sairaalassa.
- Se oli hieno kokemus, joka opetti, millainen on mikrobiologian maailma. Toivoimme tietysti koko tiimin voimin, että mitään ei löydy, kun tutkimme haavoja ja tuberkuloosinäytteitä.
Toinen kurkistus laboratoriomaailmaan olivat maidontarkastamot, jotka muuttuivat myöhemmin elintarvikelaboratorioiksi.
- Niillä kokemuksilla oli hyvin suuri vaikutus nykyiseen työhöni, Husu-Kallio kertoo.
Lapsissa elämänuskoa ja voimaa
Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio muistelee lämmöllä myös kesätöissä kohtaamiaan ihmisiä. Reumasäätiön sairaalassa hän työskenteli jonkin aikaa myös lastenosastolla.
- Se oli erittäin vaikuttava kokemus. Monet reumaa sairastaneista lapsista olivat todella kipeitä, ja näin heidän murheensa sunnuntaisin, kun vanhemmat lähtivät viikonlopun jälkeen pois. Näissä pienissä ihmisissä oli kuitenkin elämänuskoa ja voimaa.
- Luonnon ja eläinten lisäksi ihmisillä on suuri merkitys jokapäiväisessä työssä. Asiakaspalvelua, oli se minkälaista tahansa, ei voi tehdä ilman uskoa ja luottamusta ihmiseen ja siihen, että ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan aina aika hieno juttu, Husu-Kallio pohtii.
Kirjavan joukon ihmisiä hän tapasi myös kesätyössä Esson huoltoasemalla.
- Miesten maailmahan se oli, mutta kyllä sinne tämmöinen blondityttökin mahtui hyvin joukkoon. Minulla ei ole minkäänlaista kielteistä kokemusta sieltä, eikä muistakaan kesätyöpaikoista. Ennemminkin voisi sanoa, että jokaisessa paikassa on ollut jotakin, jolla on ollut suuri merkitys minulle.














Kommentit