Ilmiöt

Jatkuva riitely vie ilon perhelomasta

MTV3 - Marjo Tiitto

Kauan odotettu loma uhkaa monissa perheissä suistua raiteiltaan usein jo ensimmäisinä päivinä. Uupuneet vanhemmat huomaavat torailevansa aiheesta kuin aiheesta.

– Hektisestä työstä lomaan jarruttaminen ei kaikilta käy kivuttomasti. Aika moni kertoo, että loma alkaa riidan merkeissä. Näin käy, kun tyytymättömyydestä vaietaan arkena ja sitten se räjähtää silmille lomalla, kuvaa perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa Väestöliitosta.

Ratkaisu ongelmaan löytyy pitkälti omasta asenteesta.

– Vanhemmat ovat perheessä vastuussa siitä, millaista ilmapiiriä he luovat lomaan. Silloin on hyvä miettiä, kannattaako koko ajan haastaa riitaa ja nipottaa pikkuasioista.

Paitsi perheen aikuiset, myös lapset saattavat olla tavallista ärhäkkäämpiä loman alussa.

  • ONNISTUNEEN LOMAN AVAIMET
  • Nuku ensimmäisinä loma-aamuina pitkään
  • Älä suorita lomaa, vaan ota rennosti
  • Lapset elävät tässä ja nyt, ota heistä mallia
  • Suunnitelkaa lomalle raamit, mutta jättäkää tilaa spontaaniudelle
  • Kuuntele jokaisen lomatoiveita, tee kompromisseja
  • Muista huumorintajun merkitys, hupsuttele
  • Älä unohda itseäsi, ota omaa aikaa
  • Anna aikaasi myös ystäville
  • Liiallinen alkoholinkäyttö pilaa kaikkien loman

 

– Lapsetkin voivat olla uupuneita talven jäljiltä. Tämän lisäksi heitä rasittaa usein se, että loman spontaanius syö tieltään lapsille tärkeät rutiinit. Nukkumaan mennään myöhään ja ateriavälitkin venyvät ja tämä voi aiheuttaa kiukkuisuutta, Oulasmaa pohtii.

Kerro mitä haluat

Onnistunut loma on Oulasmaan mukaan monen tekijän summa, mutta yksi tärkeimmistä seikoista on puhumisen ja avoimuuden tärkeys.

– Moni on tyytymätön lomaansa siksi, ettei uskalla kertoa rehellisesti, mitä haluaa. Sitten mennään hammasta purren puolison sukulaisten mökille viikoiksi, vaikka mieli tekisi jäädä kaupunkiin lukemaan kirjoja. Jos haluat jäädä kaupunkiin, jää kaupunkiin. Ei perheen koko ajan tarvitse viettää aikaa yhdessä.

Yhteistäkin aikaa toki tarvitaan, myös parisuhteelle.

– Loman voisi ajatella mahdollisuutena löytää oma kumppani uudelleen. Ei kannata säikähtää sitä, jos toinen tuntuu aluksi vieraalta. Kiireinen arki etenkin lapsiperheissä vieraannuttaa usein puolisoita toisistaan. Tällöin on tärkeintä osoittaa toiselle, että olen edelleen kiinnostunut sinusta. Myös huumori auttaa pitkälle, Oulasmaa summaa.

Kuuntele radiojuttu aiheesta

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14