MTV:n uutisten kesäsarjassa tunnetut suomalaiset kertovat kesätyökokemuksistaan. Koko haastattelun kuulet Radio Novalta arkisin klo 13.20.
Pituushyppääjä Tommi Evilä työskenteli kouluaikoina talonmiehen sijaisena. Hän vastasi kotinsa taloyhtiön kunnossapidosta Tampereella kuukauden verran kahtena perättäisenä kesänä.
- Se oli ihan mielenkiintoista hommaa nuorelle miehelle. Mulla oli semmonen oma pikku reviiri siinä korttelinpätkässä, jota vahdin haukan silmän tavoin. Pistettiin lippua salkoon ja otettiin lippua salosta, siivottiin katuja ja putsattiin käytäviä, ihan perussettiä siis, Evilä muistelee.
Kouluaikouina Evilä pelasi jalkapalloa ja harrasti yleisurheilua. Tuolloin yleisurheilusta ei kuitenkaan vielä saanut palkkatuloja, toisin kuin nykyään ammattilaisurheilijana. Kouluaikoina talonmiehentyöstä saatu palkka tuntui mukavalta lisältä nuoren miehen kukkarossa.
|
"Olen sellaisen kotikasvatuksen saanut, ettei mitään työtä pidä kaihtaa." |
- Se oli oikein hyvä, että sai vähän sellasta jogurttirahaakin ittelleen, kun ei toi urheilu oikein siihen aikaan vielä poikinu mitään. Nyt urheilullakin jo elää, kun valtio on yksi palkanmaksajista.
"Tarkan markan miehenä säästin palkasta"
Evilä käytti kesätyöstään tienaamansa palkkarahat harkitusti; osa säästettiin, osalla ostettiin jotakin pientä ja mukavaa.
- Kyllä ne oli lähinnä sellasia sen ajan muotijuttuja, mitä ostettiin. Muistaakseni ostettiin jonkin sortin liparia tai sitten ehkä aurinkolasit tai ehkä joku koru.
Evilä kertoo saaneensa käyttörahaa myös kotoaan, mutta etenkin itsetienattu raha tuntui tärkeältä. Entä mitä työkesästä jäi nuorukaiselle parhaiten mieleen?
- Ehkä vanhemmilleni on jäänyt se mieleen, että hekin alkoivat jo luulla olevansa talonmiehen sijaisia. Vanhemmat joutuivat välillä talonmiehen sijaisen tuuraajiksi, kun jannu lähti jalkapalloturnaukseen tai yleisurheilukekkereihin.
Evilä sanoo oppineensa kesätöistään vastuullisuutta ja sitä, että työn kuin työn tekeminen tuntuu arvokkaalta.
- Kyllä sitä oppi ottamaan vastuuta, kun portti piti avata ja pistää kiinni aina tiettyyn aikaan. Se ei enää ollut pelkkää läksyjen tekemistä, vaan kun hoiti hommansa, sai jotakin korvaustakin. Kyllä se kummasti motivoi nuorta. Olen lisäksi saanut sellaisen kotikasvatuksen, ettei mitään työtä pidä kaihtaa.
"Sen kesän aikana sattui ja tapahtui"
Työskennellessään talonmiehenä Evilä ei voinut välttyä kommelluksilta. Kerran lattiankiillotuslaite nappasi mattoon kiinni ja nuori mies pyöri mukana.
- Siinä sitten mentiin ja meikäläinen pyöri paljon enemmän kuin lattiankiillotuslaite.
Kommelluksesta huolimatta Evilä sai jatkoa kesätyölleen vielä seuraavana talvena. Tuolloin jääpeite parvekkeella koitui kompastuskiveksi.
- Mä rikoin vahingossa erään parvekkkeen pinnoitteen. Mulle annettin tehtävä, että tuus alan mies putsaamaan, että täällä on jäätä parvekkeella. Otin sitten oikein kunnon rautakangen mukaani ja rupesin sillä jurmiin nuoren miehen tarmolla ja pinnoite meni rikki. Vakuutus sen onneksi loppujen lopuksi korvasi ja ihan hyvät vibat jäi, Evilä kertoo.
|
"Kaikella tavalla hyvä kokemus"
Evilä teki kesätöitä 1990-luvun puolivälin paikkeilla, eikä tuosta ajasta ole jäänyt mieleen mitään negatiivista, päinvastoin.
- Kyllä se työnteko toimi, että mä en ainakaan vetänyt itseäni mitenkään piippuun sen kesän aikana. Se oli kaikella tapaa hyvä kokemus ja kouluunkin oli taas ihan mukava palata syksyllä.
Jos Evilä saisi uudemman kerran mennä kesätyöläiseksi, hän viettäisi kesän ulkona lasten kanssa.
- Kyllä voisin kuvitella, että lasten kanssa höntsäilisin jotain. Olisin vaikka urheilukoulun vetäjänä pikkunaperoille. Se olis semmonen aika looginen mun ammattiin liittyvä juttu
"Jotain aina löytyy, kun on valmis tekemään"
Moni nuori jäi tänä kesänä ilman kesätöitä. Töiden niukkuudesta huolimatta Evilä kannustaa nuoria tekemään itselle tärkeiltä tuntuvia asioita.
Hän on hyvä esimerkki siitä, miten pitkä uurastus palkitaan.
- Mä oon monta vuotta tehnyt niin sanotusti palkatta tätä duunia ja uskon, että jos tekee oikeita asioita tarpeeksi kauan ja kunnianhimoisesti niin jossakin vaiheessa se kiitos seisoo.
Evilän oma päätavoite tälle kesälle on yleisurheilun EM-kilpailut Barcelonassa elokuun alussa.














Kommentit