Pääministeri Mari Kiviniemi teki kesätöitä muun muassa kotitilallaan, tehtaan ruokalassa ja uimaopettajana. Nuoruuden töissä kiireinen ministeri koki erityisen mukavaksi sen, kun työasioita ei tarvinnut kuljettaa kotiin asti. MTV:n uutisten kesäsarjassa tunnetut suomalaiset kertovat kesätyökokemuksistaan. Koko haastattelun kuulet Radio Novalta 28.6. klo 13.20.
Keskustalaisen Mari Kiviniemen kiireet lisääntyivät entisestään, kun ensin keskustan puoluekokous valitsi hänet puheenjohtajaksi ja sitten entinen kuntaministeri otti vastaan pääministerin salkun. Nuoruuden kesätöissä Suomen toinen naispääministeri nautti huolettomuudesta ja siitä, että töitä ei tarvinnut viedä kotiin.
|
"Raha ei tosiaankaan kasva puussa." |
Kiviniemen mieleen on jäänyt erityisesti kesä ylioppilaaksi pääsyn jälkeen ja ennen opintojen aloittamista Helsingin yliopistossa. Kiviniemi työskenteli kiireapulaisena Porissa Kemiran tehtaalla, jonka ruokalaa pyöritti hänen tätinsä.
- Se oli muutenkin ihana kesä, kun oli koulu takana ja opinnot alkamassa. Tunsin olevani vapaa ja huoleton. Oli mukavaa, kun joku koko ajan kertoi, mitä tehdään. Kun työt oli tehty, ne sai myös jättää työpaikalle, Kiviniemi muistelee.
- Tämä ei ministerin työssä onnistu. Oikeastaan koskaan ei ole sellaista tunnetta, että nyt on kaikki työt tehty.
Ruokalassa työtehtävät vaihtelivat perunoiden kuorimisesta ruoan annosteluun. Kesätyöstä jäi myös kiinnostus keittiökoneisiin.
|
- Sen jälkeen tuli aina seurattua, millaiset laitteet eri ruokapaikoissa oli ja oliko jo käytössä se uusi astianpesukone, jota tätini erityisesti havitteli. Kyllä koneistusta tulee vieläkin katsottua, mutta olen jo pudonnut kärryiltä tekniikan kehityksestä, ministeri hymyilee.
Kesäpossuja ja uimaopetusta
Mari Kiviniemi on maatilan tytär, joten työtä riitti myös kotikulmilla. Kiviniemi esimerkiksi teki kesätöitä kotitilan broilerikanalassa ja hoiti 4H-possuja. Porsaat kasvatettiin kesän aikana lihasioiksi, jotka lähetettiin syksyn tullen teurastamoon.
- Se oli aika huoletonta ja kivaa työtä myös. Aamulla ja illalla siat ruokittiin ja karsinat siivottiin. Päivän mittaan katsottiin, että kaikki on kunnossa. Siat olivat kuitenkin aika omatoimisia, eivätkä tarvinneet suurta huolenpitoa tai rapsutusta, Kiviniemi kertoo.
Yhden kesän taitava uimari vietti uimaopettajana, ja vanhempana kesätyötä löytyi muun muassa pankista. Kiviniemen mielestä kaikki työkokemus on ollut hyödyksi poliitikon uralla.
- Kyllä ne ovat tuoneet perspektiiviä elämään. On ollut erittäin hyvä nähdä, miten erilaisissa työpaikoissa toimitaan. Tietenkin myös kotoa maatilalta lähtenyt yrittäjähenkisyys on ollut hyödyksi. Kesätöissä olen nähnyt sen, että raha ei tosiaankaan puussa kasva ja se pitää monessa työssä aika vaikean ja kovan kautta hakea.
Kesätöistä ansaitut rahat Kiviniemi käytti varsin järkevästi.
- Opiskelijana tietenkin säästin syksyä varten, mutta pyrin kyllä kesäisin jonkin matkankin tekemään. Opintotukijärjestelmä oli silloin sellainen, että lainaa otettiin enemmän ja kaikki ekstraraha oli tietenkin tarpeen.














Kommentit